Vetäydyn vähäksi aikaa sohvan nurkkaan
Leikattu olkapääni (vasen) on kuntoutunut ihan aikataulun mukaisesti. Eilisestä lähtien olisin saanut aloittaa jo pienimuotoisen laajemman käytön, mutta 3 viikkoa sitten äityi (ei leikatun käden) kyynärpää pahaksi ja odottelin tuon 3 viikkoa, että meneekö ohi vaiko eikö mene. No ei mennyt ja kävin "rukoilemassa" lääkäriltä, että antaisi mulle lähetteen kortisonipiikkiin. Jouduin kyllä käyttämään kaikki keinoni, että sain sen lähetteen. Tänä päivänä lääkärit kiistelevät siitä, että kannattaako tenniskyynärpää vaivaan antaa sitä piikkiä vai ei. Vaiva on itselläni ollut jo 3,5 vuotta ja silloin kun se äitiyy pahaksi niin se ei meinaa millään mennä ohi (oire mikä tulee on se, että käsi ei mene suoraksi ilman kipua ja pienikin kieroliike sormissa tai kynän pitäminen aiheuttaa kivun kyynärpäähän). Olen joskus putkeen kärsinyt vaivasta jopa 4 kuukautta, kunnes lopulta olen sanonut, että pakko laittaa piikki. No sain lääkäriltä lähetteen ja tiistaina kävin hakemassa sen piikin ultralääkärin luona. Tämä ultralääkäri on tullut minulle tutuksi jo 3 vuoden aikana ja hän naureskeli, että katsoi papereista, että kumpaan käteen tällä kertaa ja onkohan taas kyseessä olkapää vaiko sitten kyynärpää... Sanoin, että toivon, että olkapäihin ei enää tarvitsisi piikkejä tunkea, koska nyt on molempia leikeltey ja tuota oikeaahan jo kaksi kertaa. No tällä kertaa tuolla kyynärpäässä näkyi kalkkikertymää ja tulehdusta. Kahteen paikkaa tungettiin sitä kortisonia. Koskaan ei ole näin pahaksi tuo kyynärpää mennyt piikin jälkeen kuin nyt. Joskus on olkapää mennyt todella toimntakyvyttömäksi muutamaksi päiväksi, mutta kyynärpään suhteen olen ollut onnekas ja tällaista ei ole tullut. Kokemuksesta tiedän, että pahinta vaihetta voi kesstää noin 3-5 päivää.
Nyt kuitenkin siis tilanne on se, että vasen käsi on vielä liikuntarajoitteinen sen leikkauksen johdosta ja tiettyjä juttuja en voi sillä tehdä vieläkään. Nyt on oikea käteni (jota olen nimittänyt koko ajan "terveeksi" kädeksi" myös liikuntarajoitteinen, koska ei mene suoraksi eikä kykene laittamaan koukkuun. Siksi vetäydyn pariksi päiväksi sohvan nurkkaan katsomaan ne lukuisat ohjelmat, joita on DVD:lle nauhotettu, joten älkää odottako minulta mitään pariin päivään. Sähköpostia yritän lukea ja mahdollisesti vaihtopörssin tietoja päivitellä, kun niistä vinkkaatte.
Mutta pärjäillään :)
Maiju











Kuullostaa aika kurjalta tuo tilanteesi, mutta josko tuo "totaali" lepo toisi helpotusta.
On muuten hyvä syy katsellakin kaiken maailman ohjelmat, melkein kateeksi käy...
Mä olen koko ajan hokenut, että "onneksi on toinen käsi, joka toimii", nyt kun molemmat ovat vähän toimintakyvyttömiä niin hoin juuri äidilleni, että "onneksi mulla on jalat, jotka toimivat", että parempi näin... Pakko aina etsiä nämä positiitviset asiat, eikä miettiä sitä, että mikä ei toimi :)
Eiköhän tässä loppuviikkoon kohden saada taas tuo käsikin taas suoristumaan.
Paranemista toivottelen.
Kun vaan pääsisi näistä ongelmistaan eroon ja jaksaisi vielä 20 vuotta tehdä töitäkin :)