Juhla-arvonta 300.000 kävijän johdosta
Olen muutaman viikon ajan seurannut jo tuota kävijälaskurin lähestymistä tuohon 300.000 kävijään. Nyt näyttää, että siitä puuttuisi enää noin 8.500, joka täyttynee noin 10 päivässä. Eli pistän "juhla-arvonnan" pystyyn. Aikaa tuohon 300.000 kävijän saavuttamiseen on mennyt himpun yli 2 vuotta. Laskurin olen lisännyt blogiini 28.2.2006. Osallistuminen arvontaan päättyy kun tuo 300.000 kävijämäärä täyttyy.
Kaikki yhteystietonsa jättäneet (jos ei ole blogia, laita sähköpostiosoite, joka ei näy muille) osallistuvat arvontaan. Jos arvonnan voittaja ei ole jättänyt yhteystietojaan, arvon uuden voittajan.
Arvontapalkinto tulee olemaan jotain blogiini sopivaa eli paperiaskarteluun liittyvää, josta en vielä itsekään tiedä, että mitä se tulee olemaan.
Tässä samalla voitte antaa minulle jotain hyviä askartelutarvikkeiden sälytysvinkkejä tai linkkejä, jos niitä teillä on, koska aihe on itselleni hyvinkin ajankohtainen. Hyviä vinkkejä ei ole koskaan liikaa. Niistä voi hyötyä myös muutkin.
Kiitos kun olette jaksaneet käydä blogissani.
ARVONTAAN EI VOI ENÄÄ OSALLISTUA 300.000 on nyt täynnä 16.3.2008 klo 11.25.
Maiju











Aivan mahtavia nuo kukkaleimasimet. Vinkistäsi tilasin heti itsellenikin. Nyt vain sormet syyhyävät odotuksesta.
Upeaa vauhtia blogiisi tulee käyntejä, no en kyllä yhtään ihmettele, niin ihania töitä meille jaat.
Itse nakitin eilen miehelle ja appiukolle homman; saavat tekaista mulle sellaisen lokerikon vanerista kaikille pienille askartelutarvikkeille, tein jo piirustuksetkin siihen ja mies hiukan sitä suunnittelikin ; ) Kun itse tekee, niin saa sellaisen kun haluaa.
Siis kaikenkaikkiaan ihanat sivut :)))
Nyt minullakin on oma askartelu nurkka ja pitkä pöytä mihin voin levittäytä kaikkine tavaroineni.
Melkein päivittäin käyn kurkkimassa. Paljon olen oppinut. Onnea suuren kävijämäärän johdosta ;-))
Onnittelut huikeasta kävijämäärästä! Blogiasi on aina mukava lukea ja käynkin lähes päivittäin kurkkimassa, mitä uutta olet tehnyt :)
Minulla on käytössä muutama vanhanaikanen matkalaukku. Niihin mahtuu aika paljon tavaraa, ja ne on kätevä pinota päällekkäin. Uusin keksintöni on jostain bongattu tapa päällystää isoja karkkilaatikoita kivalla paperilla ja koristella ne mieleiseksi.
Päivittäin myöskin käyn vierailulla ja aina yllätyn kuinka aktiivinen sinä jaksat olla!
säilytysvinkkejä ei taida olla nyt tähän hätään kun toi on ongelma meilläkin!
Aurinkoista keväänjatkoa!
Minäkin olen hiljattain jäänyt koukkuun Maijun blogin päivittäiseksi kävijäksi vinkkien ja linkkien maailmaan :)
Kukkasille ostin Robinhoodista muovityökalupakin jossa on paljon just kukkien sopivia koloja.Samanlaisia pitää ostaa vielä eyeleteille ja haaraniiteille, noita oli turkooseja, lime ja pinkin värisiä myynnissä.
Leimaisimet mulla on toistaiseksi ihan kannellisessa muovilaatikossa.Puupalikalliset pahvilaatikossa. Ja Taavalta tilasin sen työkalu pakin siihen aijon laittaa sakset, kynä ja muut sellaiset tarvikkeet joita tarvin kortti ynms askarteluissa..=).Käyn muuten joka päivä sivuillasi!!
Karkkikauppojen muovilaatikot ovat hyvää vauhtia täyttyneet minulla pikkusälästä, uusia säilytysideoita pitäisi keksiä täälläkin.
Olitkin jo näkynyt löytävän tuon säilytysvinkkiblogin, mutta itsellä olisi tarkoitus pari juttua esitellä jossain vaiheessa kun työhuoneen saan valmiiksi! 12 x 12 skräppipapereille säilytysteline löytyi kirppikseltä vinyylilevyjen säilytystelineestä ja uusimmat askartelulehdet tulee flyeritelineeseen jonka sain erään liikkeen lopettaessa!
Olen myös siirtänyt puuvärit purkkeihin ja metallikoteloihin laittanut kaikki akryylileimasimet! Meillä kun cd-levykotelot ei oikein tahdo kestää silloin kun 3-vuotias pääsee niihin käsiksi, mutta noita värikynien koteloita ei ihan yhtä helposti rikotakkaan! :)
Säilytysneuvoja tarvitsisin itsekin. Oikeastaan pitäisi asua hyvän askartelukaupan seinän takana ja olla hyvissä väleissä kauppiaan kanssa, niin ei tarvis kaikkea pitää kotona.
Kuten moni muukin, täällä kurkkailen vähän väliä.
Itsekin hyviä säilytysvinkkejä tarvitsevana en semmoisia osaa antaa :/
Säilytysvinkeissä olen aika huono, meidän ruokapöytä kun on ollut peittyneenä askarteluhöpsötykseen jo kohta vuoden, syödään sitten missä mahtuu =)
Itsellänikin on säilytysongelmia, eli eipä niitä vinkkejä ole antaa. Onneksi saan huoneen oven kiinni niin ovat siellä säilytyksessä ;-))))
Kyllä täällä on niin mukavia juttuja ja vinkkejä, että monta kertaa päivässä on käytävä tsekkaamassa!!
Ei ole antaa säilytysvinkkejä, kun olen tainnut kaikki omanikin "imuroida" sinulta!!!
Ite säilytän papereita pienissä "säilytys"laatikoissa ja esim napit ovat lasipurkeissa. Eivät ole kovin käteviä, mutta ovat nättejä kuitenkin.
Itselläni ei valitettavasti ole hyviä säilytysvinkkejä. Oma järjestelmäni perustuu pelkkään ideaan, että leimasimet leimasinlaatikkoon, värit värilaatikkoon jne. Systeemi on kankea heti, kun tavaraa on enemmän.
http://www.clickoncrafts.co.uk/products/cardandpapercraft/storageorganisers?page=1
Valitettavsti sälytysvinkkejä en osaa antaa, kun itsellänikin on ongelma vailla ratkaisua, mutta toivottavasti Sinä saat omasi ratkaistua :)
Aina tavarat tuntuvat olevan sekaisin, vaikka kuinka yrittäisi järjestää ;-)
Koukkuun jäin minäkin kun jostain kautta "eksyin" tänne. Hyviä vinkkejä olen saanut, ja kyllä pitää monta kertaa päivässä käydä kurkkaamassa mitä uutta on ilmaantunut ;)
Täältä saa niin mainioita ohjeita ja ostosvinkkejä, pakkohan täällä on joka päivä käydä katsomassa mitä uutta olet saanut aikaiseksi.
Täällä käydessä tulee aina hyvä olo, joten kiitos blogistasi.
Paras säilytysvinkki on se, että jokaisella tavaralla pitää olla oma paikka ja aina jokaisen askartelukerran jälkeen tavaroiden on löydettävä tiensä sille paikalle! Mutta tämänhän kaikki tiesivät!
Sitten sanoisin, että kannattaa käyttää hyväksi myös katto (siis sisäkatto...)!!
Maiju, sähän voisit järjestää blogitapaamisen, me tullaan kaikki sinne! Siis ei vain virtuaalisesti, vaan ihan oikeasti. Pitäisi kyllä olla aika isot tilat!! Olisi ihanasti koolla samanhenkistä porukkaa... ;-))
Hyvää pääsiäistä =)
Ja onnitelut huikeasta kävijämäärästä. En yhtään ihmettele, että meitä kävijöitä riittää, sillä korttisi ovat ihania ja hyvitä ohjeita ja vinkkejä eri tekniikoihin olet myös antanut.
Päivä meinaa jäähä lyhyeksi ja muut hommat tekemättä kun tänne sivuille tulee ;)
Kiitos, että jaksat jakaa tietojasi ja taitojasi meille tumpeloillekin!
Kiitos, kun jaksat niin ahkerasti päivittää blogiasi ja jakaa vinkkejä ja neuvoja muille askartelijoille. Nyt nuo uudet säilytysvinkit on ihan huippuja, kun itsekin mietin, kuinka saisi tavarat säilytykseen siten, että löytäisikin vielä jotain!
Oot mun idoli! :)
Aurinkoista kevättä ja hyvää pääsiäistä!
Säilytysvinkkejä...näyttää sulla jo olevan aika hyvällä mallilla, että hyviä vinkkejä olet jo saanut. Taidan itsekin muutamaa noista vinkeistä käyttää....olis nimittäin sama siivous urakka edessä.
Eipä ole säilytysvinkkejä antaa, kun vähän niinku tulin sun sivuille vakoilemaan että miten tuommoiset "pro"-harrastajat säilyttää kaikkia juttuja.
Sen sijaan onnittelen ihan poskettomasta kävijämäärästä!
Huomaa kyllä että on taito hyppysissäsi!
Tulen jatkossakin käymään täällä ihailemassa taiteilujasi!
Onnea blogille! Valitettavasti mulla ei ole hyviä säilytysvinkkejä, tarvitsisin niitä itsekkin :)
Onnea Maiju valtavasta kävijämäärästä!
Paljon onnea huikeasta käviämäärästä!!
nauhojen säilytykseen vinkiksi cropper hopperin pienet embellishment boxit, tykästyin itse, samoin vhs kasettien säilytyskotelot ovat käteviä vähän isomman tavaran säilytykseen. (Niitäkin siis voi ostaa valkoisina läpikuultavina)
Säilytysvinkkejä minulla ei ole antaa. Siivous- ja järjestelyhommat on meneillään minunkin työhuoneessani, joka on täyttynyt langoista, kankaista ja kaikesta muusta askartelutavarasta niin, että askartelut teen taas ruokapöydän ääressä.
Aivan huiput kävijämäärät sinulla : )
En taida kauheasti osata auttaa säilytyshommeleissa. Polymeerileimasinsetit säilytän A5 kulmalukkokansioissa, ja ne puolestaan lehtikotelossa. Toimii minulla.
heipä hei!
ostelin sinulta leimasimia,ja käyn aina välillä hakee inspistä ja ohjeita.ja on aina kiva nähdä mitä kaikkea taas olet keksinyt.
300 000 on paljon väkeä, mutta eiköhän se ole aivan ansaitusti. :)
Säilytysvinkkejä ei ihmeemmin ole perinteisen "mene Ikeaan ja katso keittiöosastoa uusin silmin" lisäksi, mutta inspiraatiovinkkinä toimii itselläni se, että mulla on iiiiiso ilmoitustaulu seinällä, ja siihen kiinnitän aina lehdistä ym. poimittuja inspiroivia juttuja - oli niissä sitten kiva aihe, värit tai muoto.
Itse olen vasta hiljattain löytänyt korttiaskartelun ihanan maailman :) Sinulla on todella kauniita kortteja!
Minä olen jo jonkun aikaa käynyt sinun kortteja ihastelemassa, ja saamassa inspiraatiota.