Korttikurssia Tampereella ja myös ostoksia
Kävin Tampereella vetämässä korttikurssia Papruksessa. Paikalla oli 10 innokasta kurssilaista ja kaikilla mukana avointa ja iloista mieltä, minkä johdosta kurssi oli kyllä hyvin onnistunut. Kurssilaiset saivat aikaan todella upeita kortteja. Harmi kun mulla ei ollut kameraa mukana. No ehkä jossain blogeissa näitä kuviakin on esillä... koska kuviakin kyllä siellä kurssilla otettiin. Tarukin kävi piipahtamassa Papruksessa ja kävin hänet hakemassa sitten myymälän puolelta "kellarin" puolelle, jotta muutkin saivat kasvot Tarulle.
No kurssin jälkeen oli sitten aikaa myös omille ostoksille. Luulin kassini painavan kotiin tullessa vähemmän kuin mennessä, mutta päinvastoin sitten taas olikin. Tässä osa ostoksistani. Osa saa jäädä vielä salaisuuden piirin, mutta ehkä niitäkin salaisuuksia jossain vaiheessa on nähtävillä blogissani. Jotain siis uutta ja ihanaa tulee jossain vaiheessa (kiva olla joskus vähän salaperäinenkin).

Maiju











Aurinkoisia kevätpäiviä!
Ei sitä tiedä, että josko jossain vaiheessa tuolla Keski-Suomessa eli puolitiessä :)
Ja tuhannet kiitokset Sinulle ihanasta kurssista. Juuri tupsahdettiin kotiin. Kuvia tiedossa blogissa kunhan tästä joutaa...
Kiitos vielä kerran!
Laitan kuvia blogiin kunhan ehdin purkamaan ne koneelle.
Sitä Jyväskylän miittiä odotellessa ; D
Juup, Jyväskylää innolla odotellessa :)
Siis kiitos paljon ja ensikertaan! :)
Mukavaa kevättä! = )
LILLIL: vieläköhän luet näitä kommentteja.. Olen aiemmin yrittänyt kommentoida blogissasi. Olen kuitenkin jättänyt sen tekemättä koska en omaa tarvittavaa tunnusta/jäsenyyttä. Halusinkin kysyä että miksi blogissasi ei ole kommentoijalle vaihtoehtoa, jossa voi jättää vain nimimerkin ja kotisivun osoitteen? Onko tuohon siis jokin tietty syy? Olen kyllä törmännyt useampaankin vastaavanlaiseen blogiin, joten pitäisi kai vaan "antaa periksi" ja rekisteröityä.
Kaikki olitte ihania :)
Tarulle... johan se sitten oli aikakin tuntea :)
Kaikkihan me sinun blogissasi ollaan käyty lukemassa ihania ohjeita värityksiin :)
Maijulle, Papruksen isännälle ja emännälle SUURKIITOS kurssista!
Seuraavaa tapaamista odotellen Riitta