Tarvikeostoksilla kaupungissa
Päätettiinpä Helin ja Eeppien kanssa lähteä vähän Helsingin keskustaan taidetarvikekauppoihin ostoksille. Hienostihan nuo Helin pojat jaksoivat meidän kanssamme. Käytiin Temperassa ja Tuubissa sekä Akateemisessa kirjakaupassa. Lisäksi poikettiin vielä ohimennen Hietsun kirpparillakin.
Itse ostin Temperasta jo tätä tutuksi tullutta 200 grammaista paperia, jossa on mielestäni hyvä hinta/laatusuhde eli 100 arkkia 11,50 euroa. Paperi käy hyvin sekä Promarkereille, akvarellikynille ja nyt olen testannut myös öljypastellivärit ja toimii kaikissa todella hyvin. Lisäksi ostin vähän värillsiä kartonkeja ja kaksi kuivapastellikynää hahmojen kasvoja varten. Testailen meinaan Helin väreillä sunnuntaina ja totesin, että alkan kasvoja värittämään noilla kuivapastelliväreillä, ei ole pelko minkäänlaisesta leviämisestä. Kuivan stumpin avulla niissäkin levitin sitä väriä ja hyvin toimi.
Lisäksi käväisin Suomalaisesta kirjakaupasta hakemassa nyt tämän ison setin öljypastellivärejä... eilenhän ostin pienen setin kun tätä isoa ei ollut. Pitää harkita, että mitä tuolle ylimääräiselle setille nyt tekee.

Kiva reissu... olihan niin ihana ilmakin lähteä vähän kaupungille shoppailemaan :)
Edit: Tässä linkki Tarun blogiin, jossa hän on käyttänyt noita öljypastelliliituja. Laitan tuon kun Pirkkis oli näillä liiduilla väritetyistä kuvista kiinnostunut. Tuosta Tarun postauksesta näkyy hyvin, että miten niitä on mahdollista käyttää.
Edit2: Cookie selvitteli, että Tampereelta saa tuota Fabrianon paperia näistä paikoista (jos ei ole, niin kuulemma tilaavat):
Köyhän maalarin kehys ja taide Vainionkatu 9.
Nyt sitten vain värittämään.
Maiju











Mä kävin tuolla Temperan nettishopissa, mutta en vain löytänyt tuota mainitsemaasi paperia, olisin sitä halunnut tilata : / Olinkohan mä vaa todellinen puusilmä vai eikö sitä oikeasti ollut siellä? : D
Onkohan sitä vain siellä kaupan puolella?