Ostoksia Heinikasta
Eilen tuli taas tilaus Heinikasta. Heinikkaan on nyt muuten saapunut näitä uusia Spellspindersin suorakaiteen muotoisia stansseja eli kyseessä on pitkät ja kapeat suorakaiteet. Itse olen joihinkin kuviin tällaisia kaipaillut. Soveltuvat hyvin mm. Bellalle ja joihinkin Penny Blackin ihmishahmoihin ihan mielettömän hyvin.
Heinikkaan on tullut myös täydennystä muihinkin Spellspindersin stansseihin ja ne löytyvät täältä.

Lisäksi tilasin paketin geelipusseja leimasinten tekoa varten ja lasertulostimelle soveltuvia filmejä myös leimasinten tekoa varten. Edistystä tuohon leimasinten tekoon on sen verran, että eilen sain tulostettua tekstejä jo, mutta vielä en ole päässyt tosi toimiin niiden kanssa. Lisäksi vielä halusin ostaaa yhden noita Spellspindersin kohokuviointilevyjä katsoakseni, että mikä on niiden toimintaperiaate ja miten niitä saisi käytettyä korteissa.
Nyt olisi enää kaksi työpäivää ja sitten alkaa viiden viikon kesäloma. Outoa lomailla näin aikaisin, mutta eiköhän siihenkin totu :)
Maiju











Kerro, kun olet kokeillut noita Spellspindersin kohokuviointilevyjä. Monesti olen meinannut niitä ostaa, mutta aina jättänyt, kun kukaan ei oikein tiedä miten/millä tarvikkeilla ne toimivat..:) Tarvitaanko cuttlebuggiin/bigshottiin hankkia molemmat -kohokuviointi setti ja kohoviointi matto..:) Mielenkiinnolla jään odottamaan testaustasi..:)