Seinäjoen messuilta palattu
Palasin tunti sitten kotiin Seinäjoen Käsityö 2008 messuilta. Viikonloppu oli hyvin antoisa ja päivät menivät todella vauhdikkaasti.
Ihan mielettömän antoista oli viikonloppu ja opimme hyvin paljon näiltä messuilta sellaista, että mitä ensi kerralla teemme toisin. Välillä meinasi jo ääni kadota kun tuntui, että oli äänessä koko ajan. Tuli kyllä esiteltyä tekniikoita laidasta laitaan.
Minä, Nina ja Heini
Tämä alla oleva laite siis muutti meille asumaan eli kyseessä on Bind-It-All 2-verio ja niin ihanan värisenä. Näitä taisi jäädä peräti 2 kpl myymättä. Joten nopeat syövät hitaat. En ole ehtinyt vielä tämän version hienouksiin ehtinyt kauheasti perehtyä. Tällä kuitenkin voi leikata 35% paksumpaa materiaalia kuin entisellä, jonkinlaiset lukitussysteemit oli tulleet molemmille puolille. Sillä vanhallakin sai kuitenkin jo CD:t leikattua, mitä kaikkea sitten tällä onnistukaan leikkaamaan. DreamKutsia vielä odotellaan, mutta sitäkin on tulossa pinkkinä lähiaikoina. Pitää vähän tutkailla viikolla näitä uusia laitteen hienouksia. Niitä jäljelle jääneitä voi kysyä Heinikasta. Heinillä voi mennä hiukan aikaa kun purkaa kaikki monen päivän aikana tulleet tilaukset ja sähköpostit, joten kärsivällisyyttä :)

Huomenna yritän ehtiä syvällisemmin kertoa tuosta messuiluista :)
Maiju










