Blogitapaaminen Vihdissä
Tänään oli sovittu tapaaminen Vihtiin. Paikan meille oli ystävällisesti järjestänyt Sirpaliina. Kaunis kiitos hänelle. Päivä oli ihan mahtava. Aamu aloitettiin sillä, että Taava nappasi minut jo hyvissä ajoin parkkipaikaltamme ja suuntasimme Sinelliin. Sinelliin oli sovittu tapaaminen muutaman muunkin mukaan lähtijän kanssa eli sinne tulivat myös Marika, SatuÅ, Maaret ja yllätykseksi sinne eksyi myös Vihtiin matkalla ollut Krista. Sinellissä tehtiin ostoksia kilpaa ja kassit täyttyivät vauhdilla. Eihän sitä tyhjin käsin voi tapaamiseen mennä :)
No mehän pääkaupunkiseudulta mentiin reteästi neljällä autolla. Melkein päästiin perillekin eksymättä. Viime metreillä ajettiin hutiin, mutta onneksi sitten kuitenkin osattiin perille :)
No paikalla Sirpa meitä jo odottikin. Lisäksi Eija saapui aika pian meidän tulomme jälkeen. Lisäksi mukana oli AnitaH, Heidi, Tiina, Sini, + lisäksi 2 blogitonta, jonka nimeä en muista (anteeksi, kun nimimuisti on välillä huono).
Tässä pari kuvaa tapahtumasta:


Esittelimme toisillemme sitä mitä osasimme. Rajoitimme leimailua (ainakin suurimmilta osin). Itse leimasin vain muutamia kuvia ja niitäkin hyvin rajallisesti. Nauroimme, että kuvia on ihan liikaakin, että ei ole todellakaan pakko leimata arkkikaupalla jotain tiettyjä kuvia, joita ei koskaan ehdi sitten käyttämään. El kohtuudella siis leimailua. Keskityimme suurimmaksi osaksi värittämisharjoituksiin eri tekniikoilla.
Tässä pari kuvaa siitä, että millä tavalla ja millä materiaaleilla tuo Sirpaliina nuo upeat kuvansa oikein värittelee. Eli taikasana oli vesivärit, Cansonin akvarellilehtiö ja vesivärisivellin ja vesikuppi.

Tässä sitten taitelija työssään:

Ja kun sen osaa niin lopputulos oli tällainen. Tässä kohtaa piti sanoa, että "Ihan OK lopputulos". Näin me sovittiin, että enää ei sanota, että "onpa ihana yms.". Vaan ihan venytellen, että Ihan OK. Tämä siis oli OK. Kuva vähän valehtelee on paljon OK:mpi kuin kuva antaa ymmärtää. Voin kertoa, että tämän kuvan värittäminen oli tosi helppoa ihan näin vierestäkin katsottuna :)))

Minäkin pääsin kuvaan eli tässä aloitetaan juuri värittämistä:

Oli todella kiva päivä. Eikä varmaankaan jäänyt viimeiseksi tälläkään kokoonpanolla. Kotiin ei malttanut millään lähteä. Seitsemän jälkeen oltiin kotoan ja Maaret ystävällisesti heitti minut kotiin saakka :)
Maiju











(niinkuin todettiin, harmi ettei saa kommentoitua ääniviestejä...)
(Ei onnistuneet minun lumihiutaleet ihan yhtä hyvin kuin sinun.Luultavasti olisi pitänyt olla eri muste ja paperi, mutta kyllä monista leimaamistani nättejä yksittäsiä "ympyroitä" tulee kimalteilla koristeltuna, joten kiitoksia myös leimasinten lainasta :)