Slice - odotettu uutuus esitellään messuilla Tampereella
Lupasin muutama päivä sitten, että paljastan torstai-iltana uutuuden, mitä ollaan esittelemässä Heinikan osastolla A731 Tampereella Kädentaitomessuilla 14.-16.11.2008.
Eli tällainen ihanuus tuli minulle keskiviikkona postitse, jotta ehdin kokeilemaan ennen messuja:

Kyseessä on Making Memoriesin Slice, joka on elektroninen leikkuri. Ne jotka eivät ole vielä ko. laitteesta kuulleet, voivat käydä katsastamassa youtubessa pienen esittelyvideon aiheesta. Itse olen tätä laitetta odottanut mielenkiinnolla. Laite on todella helppokäyttöinen ja mikä parasta niin painaa vain muutamaa nappia ja laite leikkaa kaiken itse. Käykäähän katsomassa noita videoita, niin saatte vähän parempaa kuvaa siitä, että mitä on tarjolla. Itse testasin tuota laitetta keskiviikkona ja olihan ihan myyty siihen. Varsinkin tällaiselle "käsivaivaiselle" tämä on kyllä lahja. Lyhykäisyydessään laite toimii niin, että mukana tulleelta muistikortilta valitaan kuvio, joka halutaan leikata. Valitaan kuvan koko (7 vaihtoehtoista kokoa per kuva). Itse kokeeksi tulostin mm. suurimman piparireunaisen ympyrän ja sen halkaisija oli 10 cm. Tervetuloa messuille tutustumaan laitteeseen. Laitteen OVH hinta tulee olemaan noin 160 euroa. Messuilla laitet tulee olemaan messutarjouksessa.
Heinille on tullut pankkikorttilaite, joten nyt Heinille käy myös pankkikortti maksuvälineenä messuilla.
Tässä vielä toinen video.
Maiju














mielenkiintoinen vempele... mutta aikas hintava harrastelijalle...
pitääpäs messuilla katsoa tarkemmin :)
kerrothan lisää käyttökokemuksia ?
Mutta mullakin kiinnostaisi hieman lisää vielä tietää... pystyykö esim samoja materiaaleja leikkaamaan kuin cuttlebugillakin vai täytyykö materiaalin olla ohuempaa??? Itse olen aika paksua huopaakin nimittäin onnistunut cuttlebugilla leikkaamaan,,,,
Lisäkysymyksiä voi tehdä huomisesta alkaen Heinikan osastolla Maijulle ja Heinille, he auttavat parhaansa mukaan. Koska laite on vasta tullut uutena Suomeen, eivät he vielä itsekään ihan kaikkia laitteen ominaisuuksia pysty kertomaan.
Jos et messuille pääse, niin kunhan Maiju kotiutuu maanantaina, niin varmasti tekee laitteesta tänne jonkinmoista postausta :)
Innolla (mutta ihan maltillisesti :D ) tänne jään kuitenkin niitä testailujen tuloksia kuulostelemaan :) Itse kun olen täällä toisella puolella Suomea niin en pääse paikalle kurkkimaan :( Ehkä sitten ensi vuonna mahtuu nämä messutkin kalenteriin...