Piparin tuoksua....
Piparintuoksuinen kortti. Minulla on olemassa jossain... tekstileimasin piparin tuoksua..., jonnekin se oli tällä kertaa kadonnut, joten piti käyttää tätä jouluiloa tekstileimasinta. Kuvan taustalla on itse vääntämäänni aaltopahvia kun törmäsin yhtenä iltana laatikon pohjalla tuohon laitteeseen, jolla sitä saa tehtyä. Pitihän sitä kokeilla ja sopi hyvin tähän kortiin. Tänä iltana syntyi monta joulukorttia syystä, että valmiiksi väritettyjä kuvia oli aika monta tuolla pöydän kulmalla odottamassa kortiksi valmistumista. Joten ensi viikollekin sitten mahdollisesti on tulossa ainakin muutama postaus :)
MYYTY
Reilun kahden viikon sisään näyttäisi siltä, että kävijälaskuriin olisi tulossa puolen miljoonan kävijän raja (puoli miljoonaa tuntuu isommalta luvulta kuin 500.000). Laitan arvontaa pystyyn siinä vaiheessa kun epäilen vielä h-hetkeen olevan noin viikko aikaa. Luulisin, että reilun viikon päästä käynnistyisi tuo arvonta. Katsellaan kuinka ahkerasti blogissa käydään ja sitten laitetaan arvontaa pystyyn. Olen saanut jo sponsorin arvontapalkinnolle, mutta siitä sitten myöhemmin lisää.
Maiju











Puoli miljoonaa, se on paljon se.
Ruskea on aika kiva juttu joulukortissa!
Täältä löytyy kaikki mitä tarvitsee tietää =) Ja sitten asiaan; ihana kortti ja niin mun lemppari värinenkin.
Kortin väritys näyttää kivan erilaiselta, kaunis on!