Olkapää
Kävin eilen ultraäänitutkimuksessa tarkoituksena, että tuohon kipuilevaan käteen ruiskutetaan vähän kortisonia. Kyynärpäähän on ollut kipeä olkapääleikkauksen jäljiltä toukokuusta saakka. Tosin nyt viimeisellä viikolla on huomattavaa parantumista tapahtunut kyynärpäässä. Pyysin lääkäriä samalla vilkaisemaan tuota leikattua olkapäätä laitteellaan kun se on oireillut parin viikon ajan.
Yllätys, yllätys. Lääkäri totesi, että "täällä on sellaista, mitä ei enää pitäisi olla leikkauksen jälkeen eli ahtautta". Lisäksi olkapäässä näkyi bursaa eli tulehdusta ja nestettä sekä tietenkin se repeytymä mikä siellä on ollutkin. Tuntuipa vähän hassulta, että olkapää on leikattu, mutta vika on edelleenkin sama mikä ennenkin. Oireetkin ovat ihan samat kuin ennen leikkausta. Joten eipä ollut paljon siitäkään leikkauksesta hyötyä, vaikka alkuun se tuntui auttavan. Lopputarkastus on elokuussa ja pitää katsoa, että mitä se lääkäri siitä nyt sanoo.
Eli lasitöiden kimppuun ei pääse vieläkään tuolla kipeällä kädellä.
Maiju











Puuhpääh. Myötätuntoa roppakaupalla!
Minustakin tuntuisi tosi vaikealta, ellen voisi tehdä juuri mitään käsilläni. Voin vain arvailla, miltä tuntuu tuollaisesta käsistään kätevästä ihmisestä.
Nyt mulla ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin odottaa vain sinne elokuulle, että pääsen leikkauksen lopputarkastukseen ja siis saan selvyyden, että mitä nyt tehdään. Toivottavasti en kuitenkaan joudu odottamaan taas puolta vuotta seuraavaan leikkaukseen. Siihen mä en suostu. Nyt vaan lopputarkastuksen tekee toinen lääkäri kuin joka sen käden leikkasi.
Onneksi kyynärpää näyttää rahoittuneen lopullisesti (siis ainakin hetkellisesti) tuon kortisonin vaikutuksesta ja olkapään kivun kestää paremmin se ei ole niin invalidisoivaa kuin tuo kyynärpääkipu on ollut. Eiköhän tämä tästä.
Harmittaa vain kun odotin koko ajan kevättä kun sain opiskelut päätökseen, että pääsen lasitöiden pariin ja sitten alkaakin kädet kiukuttelemaan oikein roppakaupalla, eikä pääsekään tekemään niitä lasitöitä. Ehkä jonain päivänä sitten.
Maiju
Iso säkillinen myötätuntoisia ajatuksia sinnepäin.
Ikävä vain, että myös vasen käsi on alkanut oireilla. Siinä on sama vika kuin oikeassa (röntgen-kuvissa todettu vielä ahtaampi olkapää kuin oikea). Nyt kun sitä on käyttänyt enemmän niin alkaa sitten oireilemaan.
Kyllä tämä tästä.
Maiju
Tsemppiä sulle ja jaksamisia.
Bursalle ei tehty mitään. Lausunnossa todettiin, että "runsaasti arpista ärsyyntynyttä ja paksuuntunutta bursaa. Sitten todettiin vain, että shaverilla poistetaan osa näkyvyyden saamiseksi. Eli ei poistettu kokonaan. Olen kuullut, että usein jos tuo tulehtunut osa poistetaan kokonaan. En tiedä, että olisiko siinä se vika kun se jätettiin. Mulla taisi olla ongelma se, että leikkauspäivä oli perjantai ja viikonlopuksi ko. sairaala suljettiin, joten ei voitu vaihtaa avoleikkaukseen kesken operaation, koska tähystyksellä ei yleensä saa käsittääkseni tuota bursaa kokonaisuudessaan pois (ainakaan vähällä vaivalla).
Maiju
Tutun kuulosta toi olkapäähomma..mulla on nyt 3 kertaa leikattu eikä kovinkaan toiveikas kirurgi enää ole..ja kuntoon ei saatu..ekassa leikkauksessa kai mokasvat..tekivät väljyyttä ihan liikaa..mut aina ei voi voittaa=(