Chalkseista
Tuolla aiemmin kyseltiin, että millä chalksit levitetään. Niitä voi levitellä hyvin monenlaisilla siveltimillä esim. sellaisilla meikkisiveltimillä, joissa on sellainen pehmeä pieni superlonipää. Itse ostin näitä meikkipuikkoja Kristan vinkistä toiseen väritystekniikkaan ja nyt olen ottanut nämä vanupuikot myös chalksien levittämiseen. Näissä on mielestäni siihen tarkoitukseen todella hyvä tuo littana pää. Tuossa alla on itse käyttämäni chalksit, joista tykkään kovasti. Noita en tiedä olevan myynnissä Suomessa, mutta monien muiden valmistajien chalkseja löytyy.
Itse siis levitän chalksin niin, että otan tuohon meikkipuikkoon väriä ja sitten puikon avulla levitän sen kuvaan siihen kohtaan, johon haluan varjostuksia tehdä. Chalksit soveltuvat hyvin myös esim. "poskipunan" levittämiseen hahmoille.
Tässä siis ihan muutama pieni vinkki chalksien käyttöön.
Maiju













Ihana-lehdessä oli kiva leimailukoulusi. Yritin ottaa hieman oppia :) Värittelen derwentin inktenseillä, mutta taitaa ne varjostukset sun muut onnistua niilläkin.
Lehtipöllö, monet tekevät näillä chalkseilla myös tuota häivyttämistä. Itse en ole käyttänyt näitä tuohon tarkoitukseen. Suosikkeja tuohon häivyttämiseen on kissansilmämustetyynyt eli ne (kissansilmää muodoltaan muistuttavat leimasintyynyt). Kun sitä tyynyä siveltää vähän sivusuunnassa, saadaan paras lopputulos eli ei pidä leimasintyynyä liina liian pystyasennossa.
Vanupuikot on käytössä täälläkin pienten yksityiskohtien värittämiseen. Taustoja sävytän pehmeästi vanupalloilla: vähän väriä palloon ja kevyellä kädellä väriä taustalle.
En muistanut kertoa, että myös sellaisia meikkisieniä voidaan myös chalksin levittämiseen. Silloin kun halutaan käyttää chalkseja taustoihin ja reunojen häivyttämiseen.
(kävin vielä kokeilemassa eilen tekemääni korttia niin ei oikein hankaamalla tosi vähän väriä sain irtoamaan ja senkin oiken kunnolla hankaamalla).
Tiedän, että kiinnittämiseen on käytetty (silloin kun sitä tarvitsee) jotkut fiksatiivia ja jotkut hiuslakkaa.