Ostosten esittelyä
Tänään siis olen koitiutunut tämän kertaiselta maakuntamatkailultani, joka siis suuntautui ensiksi Tampereen kautta Ylöjärvelle ja sieltä Kälviälle. Käytiin Raahessa tapaamassa Amppaa ja sitten vielä vietin pari päivää Kälviälle sen jälkeenkin. Koitiuduin iltapäivällä ja nyt pitäisi sitten alkaa saattamaan ainakin muutama videokin youtubeen saakka. Myöhemmin niistä videoista sitten lisää. Tässä siis ostokseni. Näistä erityisesti mainittakoon JusRiten puupalikat, joihin saa ladottua JustRiten kirjaimia pystysuunnassa eli näillä pystyy tekemään sanoja pystyyn. Näitä ehdin jo reissussa kokeilemaankin. Lisäksi mukaan tarttui kukkia ja sitten vähän kukkia ja sitten vielä vähän lisää kukkia :) No tarttui sieltä mukaan muutamat pienet maskit, Stamping foamia, teippikoneeseen teippikasetti, vähän leimasimia, Tim Holtzin alkoholimusteille tarkoitettu säilytyssalkku, vähän nauhaakin. Eiköhän näillä taas vähän aikaa tulla toimeen ainakin huomiseen ;)

Eilen saapui myös lehtileikkureita Heinille, niitä ei ole vielä saatu nettiin, mutta ne on tulossa heti kun keretään ja Motiven Doraline leimasimia odotellaan, jos ne saapuisivat vielä tällä viikolla.
Maiju











you tubeja odotellessa ;))