Magnolia tyttönen hempeissä tunnelmissa / kortti nro 212/2009
Ei kauhean kovalla vauhdilla tule kortteja tehtyä. Ihan muutaman kortin viikkovauhdilla. Syystä, että taustalla tulee tehtyä paljon sellaista, mikä vie aikaa, mutta ei näy blogissa. Osa liittyy tähän harrastukseen ja osa sitten johonkin muuhun elämääni. Tuo mun liikuntaharrastukseni vie aika paljon aikaa, mutta sehän tuo vain lisäenergiaa, joten se ei ole ollenkaan pahasta. Toukokuussahan päätin, että nyt kun vihdoinkin 4 vuoden jälkeen sain viimeisessä käsileikkauksessa käteni sellaiseen kuntoon, että se ei kiusaa minua, niin pistän itseni myös sellaiseen kuntoon mitä olin ennen käsiongelmien syntymistä. Nyt olen tavoitteen puolessa välissä ja olo on paljon parempi kuin oli vielä huhtikuussa. Joten siitä syystä en ole niin aktiivisesti bloggaillut kun aikaisemmin.
Tässä kuitenkin yksi kortti, joka tuossa viikolla syntyi. Kortin taustapaperi on niin ihanaa, että sitä piti jättää näkyviin vähän enemmänkin.

Lähikuvaa kukista. Isot kukat on Petaloonin upeita Mulberry -kukkia, joita käytin valkoisen ja punaisen sävyissä. Lisäksi ruusuja ja lehtiä on siroteltu sinne tänne.

Maiju














Näin sinusta unta ???
Mullakin on monta sellaista kaunista paperia, etten malta edes käyttää, kun ei sitä paperia sopis oikein koristeilla "pilata" :)
Joskus vuosia sitten eräs miespuolinen työkaveri tuli aamulla töihin ja sanoi, että "näin susta yöllä unta"... jatkoi siihen, että "onneksi heräsin ajoissa".... Mä jatkoin siihen, että mahtoi olla kauhea painajainen... Koskaan ei kertonut, että mitä unta oli musta nähnyt ja se vaivaa mua vielää 20 vuoden jälkeenkin;)
Paljon kauniita kukkia, ihanaa pitsiä ja upea taustapaperi. Unohtamatta suloista Tildaa, jonka olet kauniisti värittänyt.
Onnea ja tsemppiä tavoitteen saavuttamiseen :)
Hienoa että olet jaksanut pitää tavoitteestasi kiinni. Ja tulokset tietysti kannustavat jatkamaan eteenpäin. Minunkin pitäisi tarttua itseäni niskasta ja alkaa taas liikkumaan "kunnolla". Aloittaminen on vaan tällä hetkellä niin kamalan vaikeaa... mutta...
Motivoin itseäni kauniiden vaatteiden ostamisella. Viikonloppunakin ostin ihanan takin ja upeat korkokengät talveksi ;)
Ennen mä kävelin korkkaeilla aina. Nykyään en niin kovin korkeilla... Näissä kengissä oli mielestäni sellainen lesti, että tuntui ihan hyviltä jalassa. Ehkä mä en niitä ihan joka päivän käytä... Silloin kun haluan hienostella ... on niin ihanat hameen kanssa, että jos mä alkaisin käyttämään hametta useamminkin ;)
Jotenkin tykkäsin näistä istuvista. Nykyään kun ilmestyy uudet leimasimet niin sieltä löytyy pari kivaa aina.
Ja onnea upeista "liikunta-tuloksista"! Myös minä olen nykyään innokas liikkuja:)