Tampereen messuilta koitiuduttu
Kotiuduin eilen illalla Tampereen messuilta. Olin demoamassa Heinikan osastolla perjantaina ja lauantaina.
Blogituttuja ja blogini lukijoita kävi moikkaamassa... en viitsi luetella kaikkia, koska itse asiassa kuitenkin unohdan jonkun, joten yhteisesti kaikille... kiitos kun hihkaisitte ohimennen nimiänne ja blogejanne. Lisäksi oli kiva kuulla myös blogittomien lukijoiden kommentteja siinä työn ohessa. Kiitos kaikille ystävällisistä sanoistanne ;)
No niin siis perjantai meni melkein aamusta iltaan demotessa. Kauheasti taukoja ei ehtinyt pitää, muutama ihan pieni tauko tuli pidettyä ja kävinhän sitten Taitolavallakin lavalla3 pitämässä perjantaina yhden taitonäytöksen ja lauantaina toisen. Teemana sielläkin oli joulukortit leimaten ja pääasiassa siis demosin Tapestrytekniikalla kortteja. Tapestrytekniikka kiinnostikin kovasti ihmisiä, toivotaan, että saatiin myös paljon uusia kortteilun pariin "hurahtaneita" ihmisiä joukkoomme, ainakin tältä vähän tuntui :)
Sitten pari kuvaa tunnelmasta ja ostoksistani. Ensiksi pari yleiskuvaa Heinikan osastolta.
Kuvat on napattu lauantaina iltapäivällä, joten pahin ryysis oli jo takana eli tässä kuva ulkokäytävään päin:

Tässä myymälän sisältä:

Tässä minä demopöydän ääressä ja silmätkin jo hieman harottavat väsymyksestä. Kiitos Amille kun otit nuo parit kuvat, muuten olisi ollut aika tylsää luettavaa ilman kuvia tunnelmasta.

Tässä Heini lempipuuhissaan eli myymässä:

Ja sitten "pieniin" ostoksiini eli ensiksi Heinikan ostokset, tosin tästä puuttuu pari isoa juttua, jotka tulevat sitten "jälkitoimituksena" postitse, mutta niistä sitten myöhemmin lähemmin:
Eli PrimaMarketingin kehys ja boordileimasin setti, Hydrange -kukkia nipuina, ez mountia, pari bling bling timanttipakettia ja Promarkerin tusseille pöytäteline (mahtuu 10 tussia). Tuo tussiteline on kiva siitä, että itse ainakin yleensä käytän vain enintään 10 tussia yhtä aikaa ja kun tilat on pienet, niibn voin ottaa telineeseen esim. demotessa tuon telineen eteeni.

Paperinauhasta ehdottomasti piti hankkia noita uusia Magnolian leimasimia ja sitten extrana parit muutkin ja tietenkin muutama ihana paperi tarttui mukaan.

Klemmarikellariin tutustuin nyt ensimmäistä kertaa. Ja koska koskaan ei voi omistaa liikaa kukkia, niin mukanhan sitten lähti Priman uutuuskukkia, jotka oli aikas ihania:

Lisäksi vielä oli pakko saada tämä Cuttiksen uusi kohokuviointitasku, jota jäin ilman Heiniltä, mutta löysinpä sen sitten Skräpteekistä ja sieltäkin sitten onnistuin viimeisen nappaamaan.

Messut olivat mukava kokemus ja nyt ehkä sitten ehdin taas vähän tekemään itsekin kortteja kun on saatu nämäkin messut pulkkaan. Joten odottakaa vaan, ehkä mä vielä ehdin aktivoitumaan korttien teossa :)
Ai niin... Romulus uhkaili mua ennen messuja, että tulee tekemään juttua Kädentaitomessuille ja pyysi olemaan valmistautumaan henkisesti ko. asiaan. No tämän päivän Pohjalaisessa sitten olikin juttu ja meistähän taas niin naurava kuva. Käykäähän katsomassa ;)
Maiju











Kommentoin nyt tähän samaan tuosta Magnolian lehdestä, että täytyypä rientää Riksun prismaan, jospa sitä löytyisi sieltäkin. En tiennytkään, että sitä saisi ihan lehtipisteistäkin, vaan olin siinä käsityksessä, että se pitäisi aina tilata jostain nettikaupasta. Kiitos kun teit tästäkin asiasta postauksen, nyt ollaan taas vähän viisaampia :)
Mari: Mä aikoinaan kun tein lasitöitä, niin pidin sellaisia hanskoja aina kädessäni tai ainakin siinä kädessä, jolla hioin lasia. Ostin niitä aina jostain markkinoilta sellaiselta tyypiltä, joka myi kaikkea työkaluja yms, ja sitten hanskoja. Nykyään taitaa kyllä olla myynnissäkin ihan tiffanyliikkeissäkin jotain vastaavia, mutta hinta taitaa olla tietenkin vähän korkeampi. Kuulin, että nykyään olisi joku uudenlainen lasiveitsikin tullut markkinonille. Sellainen lyhyt, jossa teräkin liikkui aika kätevästi. Siihen törmäsin ohimennen käsityömessuilla.
Kiitos vaan ajastasi minunkin puolesta. Hitsi kun Mummeli nyt saa tuon Magnolia-lehden.Meidän R-kiparille tuli vain yksi ja senkin naapurini vei, noh lupasi kyllä lainata. R-kioskin tytöt kyllä lupasivat tilata lisää...saa nähdä saavatko:))
Perjantaina istuin tiiviimmin penkillä, enkä kauheasti taukoillut.