Lomailua ja Tukholman reissua
Tuli taas vaihteeksi käväistyä vähän Tukholmassakin. Johan tuosta edellisestä reissusta taisi olla peräti 6 viikkoa aikaa. Tällä kertaa käväisin vain Pandurossa. Tukholmassa ei ollut niin kovat pakkaset kuin Suomessa, mutta kauhea tuuli oli -4 asteen pakkasen lisäksi ja todella kova lumituisku. Tällaisissa ilmoissa siis tällä kertaa (noin lämmin ei kyllä ollut, että takki auki olisi pärjännyt, vaan kuva on tultu varta vasten ottamaan kauppakeskuksen ovelta):

Kuvaan ehkä vähän myöhemmin tekemiäni ostoksia, niitä ei kyllä ihan kauheasti tällä kertaa ollut.
Kun tulin kotiin, niin päivän postin mukana tulikin sopivasti keskiviikkopäivän Uutispäivä Demari, jossa oli juttua minusta ja korttiaskartelusta. Kiitos vaan jutun kirjoittaneelle Petralle, osasit kirjoittaa hyvin positiivisen jutun.

Että tällaista. Huomenna olisi lähtö Kälviälle pikavisiitille vähän nauttimaan jouluglögiä. Pakkohan se on mennä kun kutsutaan ;)
Maiju











Kävin tänään Sinellissä ja sieltä tarttui mukaan neljä pakkausta prismaenkelitarvikkeita (jokaisessa tarpeet kolmeen isohkoon enkeliin). Ostin neljä pakettia, kun en osannut valita väriä. Huomenna vois kokeilla siskon 12v tyttären kanssa. :)
Viimeksihän oli kädentaitomessujen jälkeen tuo Pohjalaisen juttu. On ihan kiva, että meidän harrastustuksesta kirjoitellaan ja pysytään leimailun alalla "tapetilla". Ehkä tulee näiden myötä lisää harrastajiakin ;)