Joululahjaksi
Kävin pari päivää ennen joulua ostamassa itselleni joululahjan. Kun hakee itse niin tietää, että saa ainakin jotain mistä on jo jonkin aikaa haaveillut. Minä meinaan "rakastuin" toisella silmäyksellä marraskuussa Helsingin kädentaitomessuilla tähän Canonin Selphy tulostimeen. Silloin en sitä vielä ostanut kun kuulin, että lähiaikoina on tulossa uudempi malli myyntiin. Jäin siis odottamaan sitä ja nyt se sitten muutti meille. Vähän oli ongelmia tulostimen saamisessa, kun tuntui, että ei sitä ihan joka paikassa ollut myynnissä. Tilasin sen sitten verkkkauppa.com:sta ja noudin Helsingin myymälästä. Se mulle tuli vain yllätyksenä, että tässäpä ei olekaan mustekasettia mukana niin kuin tulostimissa yleensä. Joten tosi kiva huomata tämä kun aloin lukemaan käyttöohjetta matkalla kotiin bussissa. Tuonne Helsingin myymälään kun on meiltä noin tunnin matka suuntaansa, niin ei ihan heti päässyt uudestaan mustetta hakemaan. Se vaan tiesi sitä, että ei päässyt heti kokeilemaan. Tänään sitten päätettiin käydä noutamassa se muste/paperikasetti, joka myydään laitteeseen erikseen. Mielestäni tuo tieto on sellainen mikä pitäisi ehdottomasti olla esillä kun tätä tulostinta myydään, koska yleensä mukana on kasetti.

Tällaisia harjoituksia on sitten tullut tulostimella tehtyä eli tulostin kalenterisivun, sitten sivun, johon sain valittua 6 eri kuvaa, kuvia erilaisilla kehyksillä ym. ym.

Ja harjoitukset sitten vaan jatkuvat. Tämä on kyllä skräppääjien unelma. Eihän sitä tiedä, että jos tämän myötä itsekin innostuisi jonkun sivun tekemään.
Yhden kuvan hinnaksi tulee n. 35 senttiä kappaleelta.
Maiju











Vähän voi hinnoilla pelata, jos jaksaa vertailla. Halvimmillaan tämän malliin saa jollain himpun alle 180 euron... Tämä vaan oli useammasta paikasta loppu ja halusin sen joulupyhiksi, silloin on vaan maksettava se, mistä sitä sattu saamaan.
Markkinoilla on myös se aiempi versio eli Selphy ES30 ja sen hinta on jotain 160 euron paikkeilla. Senkin hinta voi vaihdella vähän hankintapaikasta riippuen.
Mutta siis täytyy muistaa, että värikasetti/paperipakkaus täytyy ostaa erikseen, jotta ei käy niin kuin mulle.
http://www.vertaa.fi/valokuvatulostimet/canon/selphy_es_40/
Käykö siihen tavalliset kopiopaperit vai pitääkö olla erillistä valokuvapaperia joka on kiiltävä pintaista?
Itse ostin juuri sellaisen "paketin", jossa oli 100 kpl valokuvapaperia + muste ja se maksoi 35 euroa.
Sen verran vielä noista kaseteista, että tuo 100 kappaletta tuli niin, että siinä on kaksi 50 kappaleen satsia... Kohtahan sen näkee kun ensimmäiset 50 on käytetty, että riittääkö väri tuohon 50:een.
Tuli leikittyä eilen oikein kovasti tulostimella ja hauskaa oli mm. kuvien reunojen häivyttäminen ja ihon silottaminen yms.
Harjoitukset jatkuvat. Katsotaan, että mitä saan vielä tehtyä ;)