Paljettikukkia / kortti nro 2/2010
Valmiita kortteja ei ole vielä oikein syntynyt syystä, että mulla on ollut näitä "toteuttamattomia ideoita", joissa ajatukset ovat olleet. Tänä vuonna pitää varmaan tehdä itselleen joku vihkonen, johon kirjaisi kaikki ne jutut, joita tulee mieleeni, että mitä pitäisi kokeilla tehdä, koska saattaa olla, että tässä iässä ei enää muisti pelaa niin hyvin, että muistaisi sitten toteuttaa kaikki ideansa valmiiksi saakka. Olin kuitenkin ajatellut kokeilla, että miten onnistuisi tekemään kukkien keskustoiksi paljettikukkia. Priman paljettikeskuskoristeistahan tämä ajatus lähti ja tämä on nyt tällainen ensimmäinen ajatus ja kokeilu, jonka toteutin:

Tässä sitten korttini, jonka kukan keskustaan käytin yhden paljettikukkasen:

Kortin tausta on tehty Helsingin kädentaitomessuilta ostamallani pilkkutaustaleimasimella. Pyyhkäisin kortin reunat Distress Inkin musteella ja musteen levittimellä.
Lähikuvaa kukasta:

Paljettikukat toteutin niin, että leikkasin vapaalla kädellä kartongista pienen ympyrän. Siihen liimasin gluedotsien avulla paljetit ympärille ja keskustaan liimasin yhden timantin. Paljetit voisi kyllä pujottaa langan ympärillekin hieman lomittain, niin voisi laittaa vähän enemmänkin paljetteja ympärille. Itse tykkään eniten näistä paljeteista, jotka kimaltavat eri sävyissä, joissa on enemmän glitteriä.
Kohta on niin paljon erilaisia kukkia valmiina, että varautukaa vaan kohta syntyy kukkakortteja ;)
Maiju











hyvää loppiaista!
Hieno juttu taas!