Soneran asiakkaana vieläkin
Jo viides päivä Soneran asiakkaana ilman tahtoani. Tänään olen käynyt asiasta puhelinkeskustelun ja nyt on luvattu, että liittymäni lakkaisi toimimasta tänään.
Eräs ystäväni kertoi, että hänen piti ottaa Soneran laajakaistaliittymä. Hänelle sanottiin, että hän saa liittymän kolmen viikon päästä. No kolme viikkoa meni ja sitten hänelle sanottiin, että liittymä aukeaakin vasta neljän viikon päästä. No ystäväni ei jäänyt miettimään vaan irtisanoi suoraan laajakaistaliittymän ilman, että edes ehti päästä Soneran asiakkaaksi saakka. Ehkä näin oli hyvä, koska itse en tahdostani riippumatta pääse Sonerasta eroon.
Ehkä sitten huomenna on toisin kun nyt on luvattu, että liittymäni katkeaisi tänään. Jos ei katkea niin täytyy jo ottaa yhteyttä kuluttaja-asiamieheen. Mä en viitsi enää käyttää aikaani tämän asian kanssa, koska en ole ollut enää viikkoon Soneran asiakaskaan omasta tahdostani. Eikä lohduta sekään, että en aio maksaa heille tästä ylimääräisestä viikosta, joten toivon, että tajuavat olla laskuttamattakaan, jotta ei pitäisi vielä siihenkin käyttää energiaansa.
Eli luultavasti sille paljon puhutulle blogitauolle jään tänään (siis toivon jääväni). Saunalahti on luvannut, että uusi liittymäni toimitettaisiin mahdollisesti jo ensi viikolla.
Maiju











Tai sitten rahojasi.
Toivottavasti kuitenkin tämä eroprosessi ei rassaa sinua ylettömästi ja pääset uuden kumppanisi kanssa hyvään alkuun piakkoin.
Ja meitä sinun blokin lukijoita rassaa sitten tietysti tuo tauko. Jäisi edes lyhyeksi.
Oottelen tässä että koska Maijulla tulee 30000 laskuriin. :=)
Kännykkäliittymien siirto tapahtui meilläkin ongelmitta, koska uusi operaattori hoiti sen, mutta laajakaistaliittymissä tekninen puoli tapahtuu vähän kankeammin.
Anitta, en aio maksaa tietenkään Soneralle enää mitään näistä ylimääräistä päivistä. Minun sopimukseni on Soneraan loppunut 7.9. ja minun ongelmani ei enää ole se, että he ovat tahtomattani jatkaneet tuota sopimusta yksipuolisesti vielä viikon ajan. Mielenkiinnolla odotan viimeistä laskua, että joutuuko vielä rähisemään.
En kuitenkaan suosittele kenellekään Soneraa. Sitten taas sen mitä olen jo joutunut olemaan Saunalahden tukeen yms. yhteydessä on asiakaspalvelu siellä ollut todella loistavaa.
Olen aina vastustanut sopimuksia, joissa sitoudutaan johonkin tiettyyn operaattoriin esimerkiksi vuodeksi. Nyt olen jopa tätä harkinnut jo vajaan kuukauden asiakassuhteen aikana, koska olen mielestäni saanut hyvää ja nopeaa asiakaspalvelua Saunalahdelta.
Maiju
Maiju
Laitan kuitenkin "kilpailun" pystyyn.
Maiju