Hääkortti / kortti nro 153/2010
Kortteja ei oikein ole syntynyt viime aikoina. Tilausta olisi ollut, mutta kun lomaillessa ei vaan usein ehdi askartelupöydän ääreen. Tämä leimasin tuli Heiniltä vaihdossa. Välillä on kiva vaihdella leimasimia keskenään. Nyt joudun pistämään tilauskortit pannaan, koska aikani ei vaan yksinkertaisesti riitä tällä hetkellä tilauskorttien tekemiseen. Mielummin teen kortteja silloin kun se minulle sopii ilman, että korttien tekeminen aiheuttaa minulle stressiä (tilauskorteilla kun on aina aikataulunsa ja tilaajilla toiveensa). Nyt olen päättänyt, että teen vain silloin kun itsestäni siltä tuntuu ja sellaisia kun itsestäni tuntuu, näin ei tule liikaa suorituspaineitakaan.
Tällainen kortti siis tällä kertaa. Kukat on leikattu magnolian uudella stanssilla. Isomman stanssikuvion laatuun en ollut ihan tyytyväinen. Stanssi leikkasi tosi huonosti samoin kuin uusi saman valmistajan isompi perhoskuviokin. Vaikka tein stansseille mitä, niin kuviot eivät vaan leikkaantuneet kunnolla. Kummassakin setissä olevat pienet kuviot kuitenkin leikkautuivat niin kuin pitääkin, ongelmaa vain isommissa stansseissa.

Maiju











Oma lehmä ojassa: kortintekijät hyötyvät neuvoistasi ja kokeiluistasi niin paljon.
Ostin kans tuon kukkastanssin ja kuvittelin Cuttlessani olevan jonkin vian, kun en saanut onnistumaan vaikka moneen kertaan pyörittelin ja vaihdoin stanssin suuntaa jne. Mitenkähän sais viestin sinne perille, etteivät tekisi enempää "sutta".
Mulla ainakin vain nimenomaan näissä isommissa oli.