Koristellut tagit
Minulla on pari päivää ollut "silmissäni" visio koristelluista tageista. Välillä unohdan, että miltä haluan niiden näyttävän ja siksi aamulla saadessani vision taas mieleeni, oli pakko alkaa heti näitä kokeilemaan. Olin luvannut äidilleni, että tulen aamusta hoitamaan hänen asioitaan, mutta jouduin soittamaan, että tulen heti kun saan ensiksi luovuuskohtauksen ohi. No onneksi olin luvannut mennä, koska saattaa olla, että olisin taas koukuttunut näiden tekemiseen ja siinä olisi saattanut hyvinkin mennä tämäkin päivä. Pohjat olen tehnyt leimaamalla ja Distress Inkin musteilla. Koristeina käytin tapani mukaan itse tekemiäni kukkia (lukuunottamatta yhtä pinkkiä valmiskukkaa), pitsiä, helminauhaa, perhosia ja vähän timantteja. Niistä aineista on nämä tagit tehty.





Lähikuvaa yhdestä tagista:

Tästä yllä olevasta taustasta tulee niin paljon kysymyksiä, että laitan linkin tähän ostopaikkaan eli jenkkilästä on leimasin kotoisin ja löytyy täältä.
Ehkä lisää tulee, taisin taas vähän koukuttua näihin. Tageja on kiva tehdä, niihinhän voi yhdistellä ihan mitä vaan ja niin paljon kuin vaan "uskaltaa" niihin laittaa.
Maiju











http://www.stampcamp.com/