Hotfixillä "timanttteja" paitaan
Viime syksynä katselin kun maailmalla tuli myyntiin I-rock niminen työkalu, jolla pystyi kiinnittämään timantteja kuumentamalla haluamaansa kohteeseen. I-rockia markkinoitiin niin, että sillä pystyy tekemään mm. kiekuroita ja kuvioita sabluunoiden avulla. No sehän oli se taikasana, joka herätti mun kiinnostukseni. Aikani sitä katselin, mutta en saanut aikaiseksi sitä tilattua. No se oli ihan hyvä sillä Tintti oli jo ehtinyt ko. työkalun testailemaan eikä antanut kovin hyvää arvosanaa sille laitteelle. Lisäksi törmäsin eräässä ulkomaalaisessa blogissa myös artikkeliin, jossa kerrottin ko. laitteen ongelmista. Tintiltä sain hyviä vinkkejä, joita osasin sitten ottaa huomioon kun etsin itselleni laitetta.
Kun kävimme Saksassa messuilla, niin siellä sitten sain todeta, että laitteita oli monilla eri valmistajilla myynnissä. Sitten näin Rayherin osastolla laitetta. Sitten mulle tulikin tunne, että olenkohan mä nähnyt näitä myös Sinellissä?. Kun tulimme Saksasta, niin kävin katsastamassa tilanteen ja siellähän niitä oli. Eli tällä "lyhyellä" alustuksella voin siis kertoa, että tätä laitetta saa Sinellistä. Tällä laittella kiinnitetään sellaisia krasseja, joissa on liima taustapuolella (ei kuitenkaan niitä strasseja, joita myydään liima-arkeissa korttitarvikepuolella). Laitteeseen sopii siis krassit jotka on ihan erikoistarvikkeita ja niissä pitää olla kuumutta kestävää liimaa. Usein paketeissa lukee Hotfix Strass tai jotain sinne päin. Sinellissä on myynnissä Swarovskin kristalleja, jotka käyvät tämän laitteen kanssa. Sinelli Arja lupasi minulle, että hankkivat tähän Hotfixiin myös näitä krasseja ja niitä pitäisi tulla noin kolmen viikon kuluttua Sinelliin.
Ensi sijaisesti siis ostin tämän laitteen siihen tarkoitukseen, että voisin tehdä jatkossa itse kristallikoristeet kortteihin. Nyt vaan halusin kuitenkin kokeilla tätä myös vaatteeseen eli minä kiinnitin yhteen pinkkiin t-paitaani kristalleja koristamaan paidan kaulusta. Tässä siis tuo työkalu ja krasseja, joita olen nyt haalinut monesta eri paikasta (Heinin kautta, ebaysta ja Seinäjoelta):

Tässä on mun tuunattu t-paita. Olisi pitänyt laittaa joku leivinpaperi varmaan tuonne paidan sisäpuolelle, koska pienet jäljet tuli kankaan läpi kiinnitettäessä. Tosin nuo jäljet ei onneksi tule näkyviin.

Tällainen vähän erilainen postaus tällä kertaa.
Maiju











No tämä sähköllä toimiva on mulle ihan hyvä. Voihan sitä jossain vaiheessa itsekin testata sitä johdotonta ja tehdä itse omat päätelmät ;)