Intohimona Skräppäys / osa2
Tässä vielä vähän kuvia viikonlopun Intohimona Skräppäys tapahtumasta. Ihanan iloisia ihmisiä oli taas tilaisuus tulvillaan. Ihana tunnelma koko viikonloppuna. Kiitos Miralle järjestelyistä.
Korttimyllyn Karitalla oli hymy herkässä flunssasta huolimatta:

Minna tausalla työn touhuissa ja Maaret skoolailee kahvimukillaan:

Callekin ahkerana:

Maissi tapansa mukaisesti onnistui täydellisesti värityksissään:

Arja väritystehtävien kimpussa ja Pihku vieressä:

Juuli ahkeroi skräppisivujensa parissa. Juuli on nuorimpia paperiaskartelijoita, joita tiedän (siis aktiivisellaisia). Juuli tekee kortteja ja myös skräppäilee.

Taru jäi kiinni kun oli tyhjentämässä Bellesin nauhavarastoja.

Pirjeliina oli ahkeroinut Nellie Snellen lävistäjällä perhosia. Pirjo oli maalannut paperit itse ja tehnyt niistä kauniita perhosia. Näitä hän siellä sunnuntaina demoilikin.

Minulla oli tänä vuonna kunnia olla mukana valitsemassa Vuoden Skräppääjää 2011. Upeita töitä saivat kaikki kilpailijat aikaiseksi.

Esikarsintaan osallistuneista töistä yleisö sai valita oman suosikkinsa. Pian työ sai eniten yleisöääniä. Onnea Pialle.

Vuoden Skräppääjä 2011 on Elinanarsku. Onnea Elinalle:

Elinan sivu nimi oli En tykkää, joka kertoo sitä, että Elina ei tykkää olla kuvissa. Nyt kuitekin Elina joutui pakostakin heti salamavalvojen kohteeksi. Tässä on juuri tullut tieto voitosta ja näin iloisen näköisiä ovat ystävät vieressä:

Olimme heittäneet haasteen tehdä itsellleen "skräppäys- tai työessu". Tällä kertaa tämä haaste heitettin liian myöhään julkisuuteen, joten Elina (Elinan käsityökori) oli ainoa haasteen vastaanottanut, joten hän essunsa oli kiistatta paras. Upean essun Elina olikin tehnyt. Helposti päälle puettava ja sopivan pituinen. Tässä Elina esittelee upeaa essuaan:

Essu oli hauska myös takaata:

Ensi kerralla heitetään haaste ajossa ja sitten kaikki mukaan kisaamaan.
Ihana tapahtuma, ihania ihmisiä. Kiitos kaikile ihanasta palautteesta, joita kävitte työpöytäni ääressä antamassa. Nähdään taas seuraavassa tapahtumassa.
Maiju











Jos,niin minkä niminen?
Juulin blogi on täällä:
http://kniinkuinkartonki.vuodatus.net/
Oli taas mukava nähdä!!