Visiitillä Tukholmassa
Kävin Maissin kanssa pienellä ostosreissulla Tukholmassa. Lähdettiin torstai-iltana ja hieman etukäteen pelättiin, että miltä tuo tuuli tuntuu merellä. Hämmästyttiin sitä, että ei sitten tuntunut yhtään missään. Olin miettinyt jo etukäteen, että missä käydään ja missä järjestyksessä. Kuljimme koko reissun Tunnelbanalla. Olin tulostanut etukäteen tunnelbanan linjakartan netistä ja siihen merkinnyt, että miltä asemalta liikutaan minnekin. Tosin aiempiin reissuihin verrattuna tähän tuli vain yksi kauppa lisää, missä en ollut aiemmin käynyt ja muuten siis nuo muut paikat ovat alkaneet jo tuntumaan tutuilta. Pienenä vinkkinä Tukholmaan matkustaville. Tulostakaa valmiiksi metron linjakartta netistä (siis ainakin jos menette SiljaLinella), ottakaa laivasta Tukholman kartta ja merkitkää etukäteen matkareitti karttaan ja katsokaa valmiiksi myös linjakartasta metroasemat. Näin on helpompi ja vaivattomampi etsiä ne askartelukaupat, joissa haluaa käydä.
Muistakaa aina tarkistaa ennen matkaa, että kauppojen osoitetiedot ovat pysyneet ennallaan.
Me kävimme neljässä eri kaupassa. Olin etukäteene katsonut netistä, että miten nuo kaupat aukeavat ja kannatta aina myös tarkistaa kauppojen aukioloajat, jotta ei tule sitten yllätyksiä niissä. Me kun olimme liikenteessä SiljaLinella, niin ostimme laivalta valmiiksi yhden päivän metrolipun, jolla sitten sai vaivattomasti matkustaa niin paljon kuin halusi.
Kävimme ensiksi Pandurossa Kungsgatanilla (metroasema Hötorget, ulosmeno Kungsgatanin suuntaan). Osoite Kungsgatan 34.

Alunperin oltiin suunniteltu, että oltaisiin käyty myös Kreatimassa (Kungsgatan 58), mutta se nyt tällä kertaa jätettiin väliin. Se on siis taiteilijatarvikekauppa.
Sen jälkeen suuntasimme Pyssloteketiin (metroasema Tekniska högskolan, ulosmeno Körsbärsvägen tai Odengatanin suuntaan). Osoite on Valhallavägen 48. Tässä kaupassa mun on useasti tehnyt mieli käydä, mutta en ole koskaan sinne saakka päässyt. Kiva pieni liike, jossa oli tällä kertaa kivoja uutuuksia, joita ei ole ole vielä muilla näkynyt (mm. sizzixin uudet stanssit).

Tämän jälkeen käytiin Scrapparazzissa (metrosema: Mariatorget; ulosmeno Torkel Knuttsonsgatanin puolelta). Osoite on Krukmakargatan 3. Omistaja kertoi, että on todennäköisesti muuttamassa ja todennäköisesti uusi osoite tulee sijaitsemaan metroaseman ulosmenokadun varrella. Kannattaa siis tarkistaa tämän paikan osoite ennen kuin suuntaa tähän liikkeeseen.

Tämän jälkeen käytiin vielä SkapaHobbyssä (metroasema sama kuin edellisessä kaupassa). Tämä liike sijaitsee edelleenkin Hornsgatan 29D:ssä.

Matkalaukkuni sai uuden tunnistelapun:

Tällaisia sekalaisia ostoksia tuli tehtyä:

Tässä vähän tehosteaineiksi ajateltuja tarvikkeita. Näitä on siis tarkoitus käyttää korttipohjiin:

Tässä Sizzixin uusi perhosstanssi (= magneettistanssi) ja yks uusi lelu, jota tahtoo kokeilla, että onko tästä mihinkään:

Sitten ihania pitsejä ja ruusunauhoja, joita olen jo kauan himoinnut:

Eipä siis sen kummempia kuin olipa kiva reissu ja varmaan seuraavaksi sitten taas mieheni kanssa, kun olisi taas yksi lippu odottamassa käyttäjäänsä.
Maiju











Olin huomaavinani että ostoksissa oli yös Panokitt Quick-liimaa. Löysin tällä viikolla Ylivieskan Kärkkäiseltä 8 x 6 ml-settiä hintaan 4,50 € . Paljonko maksoi Panduron myymälässä? Onko hintataso kalliimpi vai halvempi?
Voi rähmä kun en viimeksi käydessäni tiennyt tuota Pyssloteket:iä. No, täytyy mennä uudelleen vaikka kesällä!
Mä kävin eilen Variston Sinellissä ja ostin tuon Timpan perhosstanssin. En oo vielä ehtinyt kokeilla.
p.s. muista osallistua mun bloginamiini.
Itekin olen jo himoinnut noita distress stanis pulloja, mutta olen vielä hillinnyt itseni (ja ylpeä siitä). Värjäilepä muutamat tagit tai kortin taustat niillä ja kerro kokemuksista!!!
Upeita nuo alimman kuvan nauhat ja pitsit!