Priman kangasalbumin kansien koristelua
Ostin Paperitaivaan Jenniltä Intohimona Skräppäys tapahtumassa Priman kangasalbumin. Minulle tuli ajatus, että haluan kokeilla vihdoinkin näitä Tapestryn kangasleimasimia myös kankaalle leimaamiseen (olen käyttänyt näitä aiemmin vain paperille leimaamiseen). Mietin, että mikä olisi kankaalle paras muste, kun en omista kangasmusteita. Ostin kuitenkin viikko sitten muutaman kangasmusteen, mutta lopulta sitten kuitenkin kokeilin myös muita kotoa löytyviä musteita. Esimerkiksi Adirondackin musteet toimivat ihan hyvin tämän tyyppisissä projekteissa. Aiemmin olen leimannut jonkin verran kankaalle myös VersaFinen musteillakin. Adirondacin musteissa on sopivassa määrin pigmenttiä ja leimausjälki tuli hyvin näkyviin, vaikka tausta oli hieman tummahko. Pohjan käsittelin ensiksi Distress Ink misteillä suihkuttamalla kahta eri sävyä siihen. Sen jälkeen leimasin Adirondackin musteilla kuviot kanteen. Ihan valmis ei kansikaan vielä ole, mutta hyvä alku sille on siis jo olemassa.
Tässä ensiksi albumin etukansi:

Albumissa on sekä muovitaskullisia että kankaisia sivuja:

Pikkasen lähempää kuvattuna leimaukset:

Kirjaimet leikkasin paperista ja liimasin kanteen sekä käytin niihin krakleeraavaa Accentia.

Tämä projekti jatkuu vielä pitkään ja valmistuu pikkuhiljaa.
Maiju










