Ääriviivatarroilla tehtyjä kortteja
Tässä pari korttia, joiden kuvat on tehty ääriviivatarroilla. Syksyn Kreativ kaarten lehdessä oli juttu, jossa oli ääriviivatarroilla maalaamalla saatu kivan näköisiä kortteja. Lisäksi kun ihan itsessä eräs kortin tekijä oli niitä tehnyt niin päätin, että viikonloppuna minäkin kokeilen Mulla ei vaan ollut oikein valinnan varaa noissa kuviollisissa ääriviivatarroissa, mutta punatulkkuaiheisia löytyi.
Idea on siis se, että liimataan ääriviivatarra kartongille. Värjätään vesiväreille tai muilla vastaavilla väreillä. Sen jälkeen ääriviivatarra irroitetaan ja voidaan käyttää uudestaan. Itse käytin yhtä tarraa kuudesti ja vieläkin olisi voinut käyttää, mutta päätin jättää siihen.
Tällaisia niistä kokeiluista nyt tuli:


Maiju











Olen liimannut läpinäkyvän transparenttitarran (joita löytyy eri muotoisina) punaiselle tai vihreälle kartongille. Sitten päälle liimannut tuon tekstin. Sen jälkeen leikannut transparnttitarran kartongista ääriviivoja myöten irti ja kohottanut kohoteipeillä.
Maiju