Kiva tulla kotiin
Enpä ole ehtinyt päivittämään muutamaan päivään mitään, koska se paikka, jota työpaikaksi kutsutaan on vienyt kaiken energiani tällä viikolla. Olen ollut myöhään töissä ja eilen vielä töiden jälkeen oli minut kutsuttu erääseen yhdistykseen vetämään "tytöille" kortti-iltaa. Sitten on pitänyt vielä iltamyöhään tehdä vähän tilaustöinä joulukortteja ja prismaenkeleitä. Aamulla olen taas noussut kukonlaulun aikaan töihin, jotta ehtii tehdä "omiakin töitä" ennen kun muut tulevat töihin valittamaan toimimattomista järjestelmistä.
No tänään siis olin kotona jo ennen kuutta eli ruhtinaallisen aikaisin. Kotona odottikin sitten taas (jo toinen kerta tällä viikolla) mukava yllätys, ruoka oli valmiina ja joulutorttujakin oli leivottu. Kyllä tuo Pena välillä osaa yllättää vielä 22 avioliittovuoden jälkeen :o). Taitaa vähän sääliä mun pitkiä päiviä ja siksi tekee tuon kotiintulon mukavaksi.
No tänään oli sitten tullut Tampereen suunnalta postia. Olin jo tyystin unohtanut nämä nettishoppailuni (pahaksi on tämä dementia äitynyt). Tilasin jonain iltana Korttitarvikkeista "pullukkatyttökuvia", jotka muistuttaa hieman peilikuvaani :o). Jospa niistä saisi vähän huumoria mukaan kortteihin. Ne on niin mainioita. Lisäksi tilasin pari sabluunaakin.
Pitänee katsoa, että pystyykö pitämään näppinsä vielä erossa noista tarvikkeista kun pitäisi tehdä huomiseksi vähän joulukortteja, koska olen menossa pitkästä aikaa vähän huomenna ex-ex-työkavereiden kanssa vähän syömään ja jouluglögille ja sieltä on tilattu joulukortteja ja tiffanylamppua yms. Yleensä en ole ehtinyt viime vuosina mukaan tuohon glögitraditioon, mutta tänä vuonna "on pakko" osallistua, kun mun pitää viedä heille paljon heidän tilaamia tuotteita :o) No onhan se kiva edes pari kertaa vuodessa nähdä 16 vuoden takaisia työkavereita. Vaikka tämä on taas niin kiireistä aikaa vähän joka suunnalla.
Tässä kuva näistä tänä päivänä tulleista 3D-kuvista:

Maiju











Mä muistan kun joskus Uuno leffassa joku sanoi Simo Salmiselle että "se pieni ja lihava" niin Simo sanoi, että "en minä ole pieni ja lihava vaan keskimittainen ja sopusuhtainen". Sitä minäkin nykyään käytän itsestäni.... Mutta siis jotenkin näyttää tutulta tuo naikkonen tuossa kuvassa.
Maiju
Mutta asiaan, mikä olikaan se ruusujotakin mistä kerroit silloin yks ilta telehvoonissa?
Hyväntuulisen näköisiä nuo mammat. Ajatus kulkee samoja ratoja. Tilasin saman sarjan kuvia ja sain ne pari viikkoa sitten. Vaihtelua enkeleihin..
Niin ja muuten vielä mielipide: Olet vielä kaaaukana tuon mamman mitoista, mee vaikka vaakaan ;)
Marsun kommentiin pitää vähän kertoa muillekin, että jokunen vuosi sitten kun tulin töistä kotiin ja lepertelin meidän Lakulle "kuka se siinä, Maiijun kulta" jne.... Pena tuli vastaan ja sanoi, että kyllä sä Lakulle lepertelet, mutta et mulle.... Mä siihen vastasin, että "ethän säkään tule häntää heilutellen mua ovelle vastaan".... Että tällaista huumoria meillä (heh, heh).
Eija, olemmehan joskus todenneet, että samoja ajatuksia toisistamme tietämättä... Sinullahan muuten ensimmäistä kertaa taisin bongata tuon pulskan tytön jossain kortissa...
Maiju
Maiju
PS. en minäkään ole lihava, en vaan ole tarpeeksi pitkä jos olisin 2m olisin normaalipainoinen :D
Täällä korttitehdas pyörii, lähiaikoina laitan tuloksia blogiini. Kiitos vielä sinulle niistä kuvista.
mutta nyt ruuan laittoon.....
Amppa, joo kummallisia nuo miehet... Olen joskus sanonut Penalle, että et varmaan tykkäisi jos puhuisin sulle kuin Lakulle.... Kyllä tulisi aika nopeasti kielto, että "älä lässytä mulle kuin vauvalle"... Pitäisiköhän kokeilla tänään.... Voi olla, että tulisi pian valkotakkiset setät hakemaan :o)
Maiju