Lankaa, lankaa enemmän lankaa
Postipate oli tänän suosiollinen minua kohtaan. Kantoi meinaan selkä vääränä postilaatikollemme lankaa. Onneksi Pena ehti väliin, koska laatikot olivat sen kokoisia, että eivät olisi mahtuneet taittumaan meidän laatikoon, joten oli hilkulla, ettei postipate niitä olisi kantanut takaisin kioskille. Huonolla tsägällä olisin joutunut odottamaan lankojani huomiseen, koska usein noutopäiväksi merkitään seuraava päivä kun posti tulee meille vasta usein klo 16 aikoihin.
Muuten sain tänään kivan puhelinsoiton. Mulle oli varattu LAATIKOLLINEN CD-levyjä. Hitsi kyllä kannattaa pitää suhteita yllä. Nyt jään odottamaan vaan postia tältä saralta.
Siis tällainen saalis sieltä tuli:
Ensiksi Mihannalta vaihtokauppoina tulleet langat (tuo vihreä on huippu-ihqua). Kiitos myös tuosta teemaistiaisista :o)

Sitten tuli vielä huutonetin kautta huutamani pinkit mohairlangat. Väri on siis aivan ihanaa :o))) Kenellekään ei voi jäädä epäselväksi, että mä pidän ihanista väreistä :o)

Maiju











Eija
Valkoiset menee johonkin huovutustöihin. Ja kyllä noista pinkeistä langoista voisi joku kiva "ilmava" huivi syntyä.
Katsellaan, katsellaan....
Maiju
Nyt voin ylpeänä esitellä noita huopikkaitani...kannattaa käydä katsomassa. Olen tosi tyytyväinen ensikertaiseen huovutukseeni. Hyvinhän se lanka huopui, mutta kannattaa pestä kaksi kertaa ja eka kerta oli 60 astetta ja tokassa 40 asteessa. Huopasta en ole testannut ja se voi toimia toisin kuin tämä lanka. :)
Maiju