Välillä vähän kuulumisia
Vähiin on jääneet kirjoittamiset, koska tosiasia on se, että ei ole ollut mitään kirjoitettavaa eikä esitettävää.
Tänään jätin kantositeen pois, koska oli tasan neljä viikkoa olkapääleikkauksesta. Huomenna on sitten lopputarkastus. Katsotaan mitä lääkäri sanoo. Käsi on ollut kantositeessä aika hyvä, eikä pahemmin ole kipuja ollut. Nyt kun kantositeen otti pois niin särkykin alkoi. Olen koko päivän yrittänyt ottaa todella rauhallisesti ja suurin osa toiminnoista edelleenkin menee vasemmalla kädellä. Nyt vain siis odotellaan, että mitä lääkäri huomenna sanoo tilanteesta. Käteen tulevat kiertoliikkeet ovat edelleenkin pahoja ja aiheuttaa irvistyksiä, joten niiden suhteen täytyy olla todella varovainen.
Odotan innolla kuntoutuksen aloittamista ja sitä, että pääsi jotain tekemäänkin. Toivottavasti pääsen jo tällä viikolla vesijuoksemaan ja muutenkin vähän liikkumaan.
Maiju











lähes kaksi viikkoa vielä pitää tätä kolhoa sietää kädessään;)
Toivotaan, että olkapääsi nyt viimeinkin olisi tullut kuntoon, vaikka kuntoutustahan se vaatii vielä pitkään. Tsemppiä.
Maiju