Olkapään tilanne - lääkärissä käynti
Tulin juuri kotiin sieltä ortopedin vastaanotolta. Nyt käsi on siinä tilanteessa, että liikeratani ovat edellenkin hyvin rajoitetut. Saan nostaa kättä suoraan eteenpäin ja hieman sivulle. Muuta ei sillä kädellä tehdä. Kiellettyjä ovat kaikki liikkeet, joissa vähänkään pitää kättä ojentaa taaksepäin (mm. turvavyön kiinni laittaminen, erilaiset taaksepäin taivutukset syystä tai toisesta). Näillä eväillä pari viikkoa, jolloin saan pienen liikkeen lisätä. Kaikenlainen liikunta on edelleenkin kiellettyä vielä kuukauden ajan. Kuulemma kuukauden päästä saan yrittää vesijuoksua, mutta sitä ennen on tapaaminen lääkärin vastaanotolla.
Sairaslomaa jatkettiin maaliskuun loppuun saakka. Tämä on aika tyypillinen sairasloman pituus kun diagnoosina on löysä olkapää. Kysyin lääkäriltä sitä, että voiko tällainen löysä olkapää oireilla ahtaututena. Hän oli sitä mieltä, että mulla ei koskaan olisi ahdasta olkapäätä ollutkaan. Aika jännä juttu, kun sillä diagnoosilla se olkapää leikattiin viime toukokuussa. Mielenkiintoista ettenkö sanoisi :o). Tosin mä luotan tähän ortopediin enemmän kuin muihin yhteensä, joten luultavasti on oikeassa, että on koko ajan hoidettu väärin. Näin kuvia mun olkapäästäni, joita oli leikkauksessa otettu. Ortopedi kertoi, että kuinka se olkapää on koko ajan liikkunut pois paikoiltaan/paikoilleen/pois paikoiltaan jne... Siksi mulla oli koko ajan niitä limapussin tulehduksia, joista en päässyt eroon. Tuo hankaus oli aiheuttanut myös ne rispaantumiset siellä jänteessä. Aika selkeitä kuvia oli noista saatu ihan valokuvien tasoisia.
Tällaista siis nyt ja näillä eväillä siis mennään taas eteenpäin. Eli vesijuoksusta saan siis edelleenkin vain haaveilla.
Maiju











Mulla ei ole lastenvahtia Lakulle :o)
Maiju
No tämä lääkäri, joka tämän sanoi, on Suomen huippuja, joten häntä uskottakoon.
Maiju
Kyllä sulla nyt on muistamista, ettet liikaa touhua sen käden kanssa. Uskon että nyt toipuminen kuitenkin on suht nopeaa.
En hoppuile enkä hätäile.
Maiju
Lääkäri vielä tivasi moneen kertaan etteikö olkapää ole koskaan luiskahtanut pois paikoiltaan kun on niin väljät, ei meinannut uskoa ettei ole moista tapahtunut.Sanoi että aivan varmasti eräänä perjantaina nuljahtaa, saa nähä, leikkauksista kuutisen vuotta. Eivät kestä olkapäät rasitusta ja säryt on kovat, jos rasittaa enemmälti.
En tiedä miksi tuon diaknoosin vaihtoi minulle, samassa sairaalassa ne leikattiin ja varmana luvattiin että hyvä tulee.
Toivon että sinun kädet tulee kuntoon, aikansahan se vie vähintään sen puolivuotta, uskoisin että vuoden.
Satunnaiselle Seijalle. Tämä oikea diagnoosi selvensi kyllä mulle muutaman asian. En itsekään ole tiennyt, että olkapääni loksahtelevat pois paikoiltaan, mutta kun marraskuussa olin fysioterapiassa ja fysioterapeutti rusautti mun olkapäätäni... Niin nyt kyllä tiedän, että rusautti sen pois paikoiltaan. Fysioterapeutti meni kyllä vähän vaikeeksi tilanteesta (olin kertonut ongelmani ja silti uskalsi rusautella). Ihmettelin vain, että miksi olkapääni meni pahempaan kuntoon ja vasta leikkauksen jälkeen se ongelma lähti...
Onko sulla molemmat olkapäät löysät? Itse arvelen, että myös omalla kohdallani olisi toinenkin, Ihan samat oireet, joten en tiedä, että pitääkö sekin joskus leikata. Juttelen siitä lääkärin kanssa kun saan tämän oikean kondikseen.
Maiju
Se on sinänsä hyvä laji, että on todella tehokasta, kunhan pistää siinä vähän vauhtia eli tossua tossun eteen :o)
Maiju
Juu, molemmat liian väljät. Lääkäri kun ei meinannut uskoa olkien lähteneen koskaan pois paikoiltaan, kysyin voiko se tapahtua tietämättä, sanoi että varmasti huomaa jos pois luiskahtaa.
Hyvä että olet nyt kunnon tohtorilla hoidossa, sitten on varmempi avun saanti. Malttia vaan, mutta silloinhan sitä tuntuu pakollista tekemistä olevan kun ei saa tehdä.
Leppoisaa sairaslomaa, kyllä se siitä.
Ikävää kun ei pysty edes siivoamaan (heh, heh). Tai ei oikeastaan, voi hyvällä omallatunnolla olla siivoamatta :o)
Maiju