Lace -tekniikka
Sanna toivoi Lace-tekniikasta ohjeita. Yritinpä sitten sellaisen tehdä. Lace sabluunoita myy ainakin Korttitarvikkeet ja lisäksi sieltä saa myös Duo-kartonkia.
Lace sabluunoita on erilaisia, joten niistä kannattaa valita itselleen se mieluisin. Paperiaskartelun ideakirjassa (Elizabeth Moad) on tämäkin tekniikka esitetty selkeästi, kirjasta löytyy tähän tekniikkaankin monenlaista vinkkiä.
Tarvikkeet: Lace-sabluuna, kaavioveitsi, maalarinteippi, kohokuviointipuikko ja viivotin. Lisäksi tarvitset kaksiväristä kartonkia tai paperia (mm. Duo-kartonki tai bampupaperia).
Teippaa sabluuna maalarinteipillä kaksivärisen kartongin oikealle puolelle. Käy jokainen aukko kaavioveitsellä huolellisesti läpi. Pidä sabluunaa paikoillaan (se ei saa liikahtaa). Merkitse jotenkin aloituskohta. Ennen kuin otat sabluunan irti, tarkista kartongin nurjalta puolelta, että kaikki aukot on leikattu.
Kartongin etupuolen pitäisi olla tämän näköinen, kun otat sabluunan pois.
Nuuttaa taitettavan kaaren alareuna viivoittimen ja kohokuviointipuikon avulla (tämä vaihe helpottaa taittamista, mutta ei ole pakollinen, varsinkin kartonkia käytettäessä suosittelen).
Nosta kaaret pystyyn ja taita kaaren pää edellisen kaaren osan alle (vaikeasti sanottu, mutta ehkä kuva kertoo paremmin).
Kun kaikki kaaret on nostettu ylös, kuvion pitäisi näyttää tältä.
Koriste kortti haluamallasi tavalla. Koristeeksi soveltuu mm. pienet 3D-kuvat tai kuvioleikkurikuviot.
Maiju











En tiedä saako täällä mainostaa, mutta lace sabluunoita löytyy myös servietti putiikista. www. lumikellot.fi
siellä on myös duo-kartonkeja.
heli
Nimim. minäkö insinööri?
Vähän vaikuttaa kyllä siltä, että saattaa meikäläiseltä kärsivällisyys loppua kesken. Olen sellaista ripeää leikkaa-liimaa -tyyppiä. Ja siis mieluiten leikkaan ihan suoraa vaan. :D
Sandy, tämä lace-tekniikkaa ei oikein "iske" minuunkaan juuri sen takia kun on niin työläs. Lisäksi musta se on aika "haastavakin" tekniikkana, jotta osaisi yhdistellä jotain muuta tuon lace-kuvion kanssa.
Maiju
Itse joskus koin, että tuo on vähän haastavaa saada leikattua nuo viillot, varsinkin näissä sabluunoissa, joissa on tällainen kaarre. Kun vain teippaa hyvin sabluunan kiinni ja leikkaa huolellisesti niin kyllä se onnistuu.
Täytyy olla vain hyvä kaavioveitsi. Niitäkin on niin monenlaisia.
Maiju