Shoppailemassa Tukholmassa
Käytiinpä pikaisesti Tukholmassa jokavuotisella shoppailumatkalla. Tälle kertaa vain ilma oli aika viileä ja verotti vähän shoppailuintoa. Yleensä mulla on selvä reitti, että missä mä käyn. Nyt hieman tuli muutoksia tuohon reittiin, koska NG-tavaratalo kävelykadulla oli pistetty remonttiin. Siellä on yleensä todella hyvä paperiosasto, jossa tulee ohikulkumatkalla vierailtua.
Nyt kävimme ensiksi Åhlensin tavaratalon paperiosastolla (katutasosta yksi kerros alaspäin), Klarabergsgatan 50. Sieltä olen joskus löytänyt kuviolävistäjiä aika edulliseen hintaan, joten suuntasin sinne ensiksi. Näköjään ruotsissa on scrappi -villitys nostanut päätään ja kaikenlaista scrappaukseen liittyvää oli Åhlensinkin paperiosastolla. He myivät Panduron tuotteita, joten en ostanut sieltä mitään. Tyydyin vain katsomaan valikoimaa.
Sen jälkeen suuntasimme Kungsgatan 34:een eli Panduroon. Siellä olisin saanut kulumaan aikaa vaikka kuinka paljon, mutta vähän pitää aina ajatella kanssamatkustajia, joita ei aina jaksa kiinnostaa nämä askartelujutut yhtä paljon kuin minua (miksiköhän?). Pikaisesti sitten kasasin sieltä jotain mukaani mm. erilaisia nauhalajitelmia, aaltopahvipuristin, prinsessa leimasimet + -nauhaa, lime prisma arvonnan voitoksi, salkku erilaisia tageja, vellumia ja helmiä ym.
Jos olisin ollut itsekseni eikä olisi ollut huolta muista niin olisin luultavasti lähtenyt isomman satsin kanssa kotiin. Nyt tuo aika rajoitti ostoshalujani. Tavallisesti mä käyn vielä vanhassa kaupungissa Köpnmangatan 3:ssa eräässä leimasinkaupassa, mutta nyt kanssamatkustajalla oli kylmä eikä olisi enää jaksanut siinä vaiheessa seistä kaupan ulkopuolella odottamassa. No eiköhän näilläkin tarvikkeilla pääse taas vähän eteenpäin.

Maiju











Maiju
Ihan oikeasti mua vähän harmittaa kun tuli ostettua liian vähän. Olisi pitänyt olla aikaa enemmän.
Maiju