Eilinen blogitapaaminen Sinellissä
Eilen oli blogitapaaminen Sinellissä. Kokoonkutsujina yms. yhteyshenkilöinä tapaamisessa oli Taava ja Tiina, kiitos heille :o)
Mukana oli 14 innokasta "askartelijaa". Suurimman osan tapaamiseen osallistuvista olin aiemmin tavannut erilaisissa tilanteissa, mutta oli siellä pari "uuttakin kasvoa". Kiva on tavata aina uusia ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneet samoista asioista. Tiina oli lupautunut esittämään muutamia leimailutekniikoita ja vähän taustojen tekemistä leimasinväreillä. Tiina myös näytti miten maze-book taitetaan paperista. Itse esittelin mosaiikkitekniikkaa. Tässä muutama Tarjuskan ottama kuva tuosta mosaiikkitekniikasta. Aiemminhan olen tehnyt blogiini ohjeen tuosta mosaiikkitekniikasta, mutta jospa se aukeaa kuvien kera paremmin:
Tässä olen ensiksi vuorannut kartongin kaksipuoleisella teipillä ja liimannut leimasin kuvan keskelle. Sen jälkeen olen aloittanut kiinnittämään kartonkisilppua kortin reunoille.
Tässä edelleenkin palojen sommittelua.
Ja edelleenkin samaa.
Kun paloja on omasta mielestään sopivasti. Ripotellaan leimasinjauhetta väleihin (leimasinjauhe tarttuu kaksipuoleiseen teippiin kiinni).
Itse kaadan jauhetta aina vapaalla kädellä paljon. Teen tämän talouspaperin päällä, josta on helppo sitten kaataa liiat jauheet takaisin purkkiin.
Tässä ripottelen ylimääräisen jauheen pois kuvan päältä.
Sen jälkeen jauhe "sulatetaan" kuumailmapuhaltimella.
Lopuksi mosaiikkikuva voidaan käyttää haluamallaan tavalla esim. onnittelukorttiin.
Eijan kanssa jouduimme "kuluttamaan" aikaa Sinellissä aika myöhään, koska myöhästyimme eräästä bussista ja jouduimme odottamaan aika kauan seuraavaa. No sinä aikana piti sitten tehdä vähän lisää ostoksia jo aiemmin tehtyjen lisäksi. Ostin pari uutta Sizzixin stanssiakin (kirjastotasku ja pienet munat, joilla voi tehdä ruusun terälehtiä). Koska Eija oli matkustanut vähän pidemmältä mä en voinut jättää Eijaa yksin, vaan kuljin Eijan kanssa kaupunkiin saakka, jotta ei eksyisi matkalle. Itse olin kotona vasta klo 17.30. En valita, koska tiedän, että Eija taisi olla vasta joskus klo 20 aikoihin?
Maiju











Tavallisia leimasinjauheen sulattamistahan voi tehdä myös hellan levyllä niin, että pitää kartonkia kädessä levyn päällä niin, että kartongin nurja puoli on kohti levyä. En tiedä onnistuuko näin "laajan" pinnan kanssa. Tätä voit kokeilla, mutta pidä se kartonki aika lähellä levyä (varo, että et polta näppejäsi tai kartonkia).
Tässä vähän esimerkkiä siitä, että mitä leimasinmusteet maksavat:
http://www.finnstamper.com/tuotteet/tarvikkeet/kohojauheet01.html
Maiju
Kiva kun pidit seuraa Eijalle, joka matkan takaa oli tullut tapaamiseen. Toivottavasti reissu kannatti Eijankin mielestä.
Itse teen niin, että kirjoitan viestin ja kopioin sen varmuuden vuoksi leikepöydälle... Jos sattuu viesti katoamaan niin sitten saan sen leikepöydältä helposti takasin.
Maiju