Työpaikkahaastattelussa
No tulihan käytyä siellä työpaikkahaastattelussakin. Mä en ole ollut 10 vuoteen haastattelussa ja olihan tämä taas yksi kokemus siltä saralta. Onneksi kaikki kolme haastattelijaa oli mulle entuudestaan tuttuja (välttämättä ei olisi ollut, koska uusia on tullut 10 vuoden jälkeen aika paljon tuohonkin taloon). Kun nyt kaikki oli tuttuja ei pitänyt pingottaa, koska kaikki tietävät, että millainen mä olen ja miten mä teen työni :o)
Mielestäni haastattelutilanne oli rento. Kaikki mulle koko ajan vakuuttelevat, että "kyllä sä saat sen paikan", mutta itse yritän kuitenkin pitää jalat tiukasti maassa, jos siellä kuitenkin on joku toinen, joka on mua parempi (sitähän ei koskaan voi tietää). Ensi viikolla pitäisi tämän asian selvitä. Katsellaan ja odotellaan. Jos mä pääsen sinne niin aloitan kesäkuun alussa.
Eihän tuo mun ortopedini ole mulle soittanut, en oikein tiedä, että miksi? No jos ei soita niin ei voi mitään. Mulla on vastaanottoaika torstaina 3.5. ja sairaslomani loppuu nyt 30.4. eli käyttännössä tuossa välissä olisi yksi työpäivä, mutta sovin tänään nykyisen henkilöstöpäällikön kanssa, että en tule keskiviikkona töihin, koska tiedän, että sairaslomani jatkuu vielä tuon toukokuun. Meinaan koska käsi vielä oireilee ja viime käynnillä lääkäri sanoi, että jos vielä oireita on huhtikuun lopulla niin jatketaan lomaa vielä toukokuu. Siltä osin siis asia on selvä, eikä mun pidä stressata sitä, että soittaako se lääkäri vai ei. Kuitenkin itse uskon, että kun tuo toukokuu on mennyt niin käsi on jo parempi. Nythän olen jo saanut joitain öitäkin nukuttua ilman heräämistä. Tämä toipuminen on vain ollut hieman aaltomaista, kuten varmaan on yleensäkin.
Maiju











Odotellaan jännityksellä ensiviikkoon sitten...
Mä olen henkilöstöhallinnollissa itse töissä ja tiedän, että mikään ei ole varmaa kuin vasta sitten kun nimitys on tehty. Koskaan ei voi olla varma. Ainakin kuitenkin valitaan henkilö tiettyyn tehtävään ja silloin pitää ottaa juuri siihen tehtävään sopivin. Silloin ei pitäisi painaa muut asiat, joten varma on varmaa vasta kun nimittäminen on tehty :o)
Maiju
Maiju
Kaikki onnitteli mua kauheesti kun kuulin että mut on valittu, sanoin vaan että ootetaan kun koneella näkyy tehtäväänmääräys niin sitten voidaan hyppiä innosta vasta. viime viikolla se sittten putkelle putkahti.