Kauan odotetut leimasimet saapuivat vihdoinkin
Ampan kanssa ollaan odotettu noita Magnolian leimasimia jo ikuisuuden. Ikuisuudelta tuo 2,5 viikkoinen tuntui. Varsinkin kun on tottunut vähän nopeamiin toimituksiin, jopa jenkeistä. Eli kauhean hyviä pisteitä ei tuosta toimituksesta voi antaa. Kuulin kautta rantain, että Ruotsissa Magnolia on tunnettu pitkistä toimitusajoista. Ruotissa kuulemma jotkut ovat joutuneet odottamaan leimasimiaan jopa noin 2 kuukautta. No onneksi ei meidän odotusaikamme ihan noin pitkäksi venynyt. Amppa ei tosin kuulemma vieläkään saanut leimasimiaan, vaikka samana päivän tilattiin ja taasen Maissi sai omansa viikossa. Jotenkin jännältä tuntuu, että miten nuo toimitukset voivat noin heitellä. Kaikki kuitenkin laitettiin tilauksemme samana päivänä. Luulin tilanneeni puupalikallisia, mutta eihän ne niitä olleetkaan. No onhan nämä lätyskätkin ihan OK kun ne kiinnittää akryylipalikkaan.
Tässä muutama kokeilu niillä uusilla leimasimilla.


Maiju











Maiju
Maiju