Shoppailemassa Tampereella
Tänään sitten lähdettiin Penan kanssa aamujunalla Tampereelle. Tarkoitus oli käydä muutamissa askartelualan liikkeissä (kuinkas muutenkaan). Lähdimme matkaan junalla, koska Penan työsuhteen etuihin kuuluu aika edulliset matkat, joten ei kannattanut miettiä, että lähteekö autolla vai junalla. Junalla matkat tulevat meille kahdelle paljon halvemmaksi kuin autolla. Ajatuksena oli siis käydä Papruksessa ja Helmimeressä.
Papruksesta tuli ostettua nämä:
Ääriviivatarroja, Gutlebugin stansseja, muutaman sabluunan, timanttikoristeita ja paperikukkia.
Tilasin Papruksen kautta itselleni Guttlebugin, joka tulee syyskuun puolella. Aiemmin olin noita kohokuvioituja taustoja ihaillut Lauran blogissa ja siitä saakka on mielessä ollut, että "tahtoo, tahtoo ja tahtoo"... Olen kuitenkin vähän taistellut vastaan, mutta nyt sitten kun näin niillä taustoilla tehtyjä juttuja niin en voinut enää vastustaa kiusausta.
Sitten kävin vielä pikaisesti Helmimeressä ja sieltä tarttui mukaan enimmäkseen särmikkäitä lasihelmiä ja vähän värjättyjä lasihelmiä.

Nyt voisin tietysti harkita myös ostoslakkoon menemistä. Nyt mielestäni varastot ovat sellaisia, että mitään en tarvitse ja voin näillä tarvikkeilla vähän ehkä tehdä jotain ja sitten vasta miettiä seuraavia tilauksia. Tosin eilen lähti vielä menemään Magnolian tilaus, joten se on vielä tulossa, muuta ei nyt ole vetämässä mihinkään suuntaan... paitsi tietysti se Guttlebug.
Maiju











Piipai kirjoittaa blogissaan eräästä paikasta, josta voisi saada postikulujen kanssa (jos kimppatilaa jonkun kanssa)... 100 euroon ko. laitteen. Itse nyt valitsin tämän helpoimman tavan.
Amppakin saattaisi olla kiinnostunut kimppatilaamaan jonkun kanssa... Ihan vaan vinkiksi.
Maiju
ja kauppoja mä kierrän mielellään.
Näin kerran unta kauppa ihanainen,
aukes tähän meidän naapuriin.
*hoilailee täällä kulkurin ja joutsenen tahtiin*
En oo kade, en yhtään... ihania juttuja olet taas hankkinut :-D