Ei mitään saa aikaiseksi
Tänään tulin töistä noin klo 17.00 aikoihin kotiin. Siitä sitten alkoikin se puhelimessa puhuminen. Ensiksi juttelin Katjan kanssa varmaan tunnin puhelimessa. Sitten oli pieni tauko ja Maissin kanssa juteltiin varmaan puoli tuntia. Sitten siinä välissä kävin vähän vastailemassa muutamiin sähköpostiin tulleisiin kyselyihin. Seuraavaksi soittikin sitten Heli. Heli tuli lopulta jopa käymään. Mies on jo alkanut vinoilemaan, että nykyään puhelimeni soi alvariinsa ja puhelut ovat pitkiä. Ennen se oli vain Taava, jonka kanssa harrastimme tunnin-kahden puheluita. No Ampan kanssa ei tänään ollakaan yhtään soiteltu, taitaa olla töissä :o))))
Pitää varmaan siirtyä mieheni ehdottamaan langattomaan kuulokkeeseen, jolloin kädet jäisivät vapaaksi ja voisi samalla myös askarrella jotain.
Tässä vaan yritän selitellä, että miksi blogiini ei tule mitään valmista ja miksi siitä aina valittamastani aikapulasta kärsin.
Maiju











Mutta mites jos laittaisit kaiuttimen päälle, vai eikö P jaksa kuunnella ;-D
Mä taidan hankkia sen Penan ehdottaman langattoman kuulokkeen.
Taavahan kerran soitti kun alkoi siivoamaan... sanoi, etät ei voi siivota jos ei puhu puhelimessa. Itselläni oli siivoukset kesken, mutta jouduin ne jättämään väliin kun mä en voinut puhua taas puhelimessa samalla kun mä siivoan....
Vaikka vielä "jumituin" perinteisesti eteiseen niin en onneksi jäänyt yöksi... kuten Taavan luo meinasin kerran jäädä... uskaltaakohan enää kukaan ottaa minua käymään..