Terveisiä Turun käsityömessuilta
No tänä aamuna suuntasimme auton nokan kohti Turkua. Lähdimme jo klo 7.15 aikoihin, jotta ehdimme hyvissä ajoin messuille heti kun ovet aukeavat. Tällä yritimme välttää pahimman ryysiksen ja onnistuimmekin. Ostoksiakin teimme seuraavasti:

Ostin Katriina Nyröltä yhden Spirelli -sabluunan, Trapunto -sabluunan, sydän kuvioleikkurin ja samassa paketissa oli myös tuollainen "viilto" sabluuna, jolla tehdään sydämen keskelle reijän, jotta voidaan sitten kiinnittää esim. kuvion reunaan noita sydämiä. Lisäksi ostin häneltä vielä muovikupuja kortteihin, joilla voi tehdä "Shaker card" -kortteja. Itse olen onnistunut välttämään tuon tekniikan, mutta nyt päätin, että kokeilen. Lisäksi ostin Soilin käsityötarvikkeesta räsyvirkkauspaketin, joka sisälsi räsyvirkkaukseen tarvittavan pohjakankaan + virkkuukoukun. Lisäksi ostin vielä erikseen ryijyn tekoon tarvittavan koukun, jos innostuisin kokeilemaan ryijyn tekoa, joka on jo useamman vuoden mua kiinnostanut. Lisäksi tarttui mukaan muutamat lasihanskat eli hanskat, joita voi käyttää lasitöitä tehdessään ja joissa on sormenpäät vahvistettua kangasta. Pitäähän niitäkin testata.
Eli tällainen reissu oli, oli ihan mukavaa ja kiva, että löytyi myös kotiin tuomisia :o)
Maiju











Maiju
Pinkki matto mökillä huusissa voisi olla hauska. Sitä oli ennen ainakin sellaista muovinauhaa, josta pystyi myös tekemään kaikkea.