Pääsiäispäivän viettoa
Pääsiäinen mulla on mennyt ihan askartelun merkeissä. Pari päivää sitten Sadun kanssa meilailtiin (hän oli mun korttikurssilla) ja hän olisi kutsunut minua ja muutamaa muutakin kylään luokseen. Sain asian käännettyä niin, että he tulivatkin meille. Maaretille laitoin tekstaria, että käykö sunnuntai... ja kävihän se. Lisäksi vielä ystäväni Nalle sai tekstarin ja meille tulikin sitten kolme kärpästä yhdellä iskulla. Näin saatiin sitten tällekin päivälle vähän tekemistä.
Satu oli leiponut aivan ihanaa kinkkupiirakkaa ja toi sitä mukanaan... Ei meitä montaa ollut, mutta piirakka meni kuin kuumille kiville. Lisäksi tällainen kukka muutti meille, joka oli aivan ihana, tässä oli mukana mitä ihanin kortti eli Maaretin kädentaidon merkki. Maaret oli käyttänyt tässä Landstokenin ihanaa Pääsiäis Bubbe leimasinta, ihan mielettömän ihana kokonaisuus. Kiitos.


Viisi tai sanotaanko kuusi tuntia (Nalle tuli tuntia liian aikaisin) meni ihan hujauksessa. Tarvitaan vielä lisätapaamisia kun kaikki jäi taas kesken. No onneksi meidän ovet ovat aina avoinna, joten jatkokursseja taas tarvitaan.
Mistään askartelujutuista ei ole nyt kuvaa, mutta voitte vain kuvitella, että mitä me saatiin aikaiseksi (ei oikein mitään).
Maiju











Tässä näytteitä valmiista kukista.
Jotkut keskittyivät tapettikirjojen selaamiseen ja ehkä siinä jokunen silmukkakin syntyi ;o)