Skräpätty on
Nyt mä olen todisteellisesti ainakin yhden kerran elämässäni skräpännyt. Heinilllä oli joulupyhien aikaan synttärit ja tein Heinille pienen minialbumin lahjaksi. Mä nauroin ihan yksinäni ääneen kun etsin tähän albumiin kuvia ja mietin, että miten Heini voikin aina olla niin hauska. Mietin, että miten mä aina olen pystynytkin vangitsemaan Heinin hauskat puolet esiin kamerallani. Kanteen tosin valitsin kauneimman kuvan Heinistä minkä löysin kuvakansiostani. Kuva on otettu Rodoksella lokakuussa 2009.

Käytin valmista albumia, joissa joka toinen aukema oli asetaattia. Kovasti minulta Intohimossa kyseltiin, että mistä olen tämän albumin hankkinut. En osannut ihan satavarmasti vastata. Nyt tarkistin asian, että todellakin olen sen ostanut Paperinauhan Heliltä,niin kuin vähän muistelinkin eli niitä löytyy täältä.

Ruotsissa kesäkuussa 2009 ja Rodoksella lokakuussa 2009:

Rodos lokakuu 2009 ja Englanti helmikuu 2010:

Englanti helmikuu 2010:

Kälviällä joulukuu 2009:

Nyt ei sitten enää kannata kysellä, että miksi mä en skräppää. Skräppäänhän minä. Ehkä sitten taas kun pääsen seuraavan minialbumini kimppuun.
Maiju










